IFHOHYP Study Session 17.–22.11.

Julia oli mukana huonokuuloisten nuorten kansainvälisen organisaation järjestämässä Study Sessionissa 17.-22.11. Ranskassa ja lupasi kertoa matkastaan.

IFHOHYP, eli huonokuuloisten nuorten kansainävälinen organisaatio, järjesti Study Sessionin 17.-22.11. Ranskassa, Strasbourgissa ja lisäksi samassa paikassa pidettiin heti perään 23. päivä AGM (annual general meeting), eli järjestön vuosittainen kokous. Meitä suomalaisia mukana oli kolme: Jenna, Anniina ja minä (Julia). Majoituimme European Youth Centerin Strasbourgin yksikössä, jossa oli kätevästi kaikki majoitus-, kokous-, ruokailu-, sekä hengailutilat samassa rakennuksessa. Taisimmekin saapumisen jälkeen hengittää ulkoilmaa ensi kerran vasta kolmantena päivänä. (Ranskassa aurinko paistoi marraskuussakin, aika hullua!)

Paikalla oli yhteensä 33 osanottajaa 14 eri maasta: Italiasta, Alankomaista, Turkista, Tunisiasta, Espanjasta, Armeniasta, Romaniasta, Tsekeistä, Kanadasta, Venäjältä, Puolasta, Saksasta, Ruotsista ja Suomesta. Kommunikointikielenä oli englanti, joka alkujännäilyistä huolimatta sujuikin hyvin! Siitäkin huolimatta, että vaikeuttamassa oli monet erilaiset aksentit, vaihtelevat englanninkielentaidot ja vielä huonokuuloisuuskin. Ilmapiiri oli ihan huippu ja jos ei puheesta saanutkaan selvää, ei kommunikaatio loppunut siihen, vaan otettiin avuksi puhelin tai paperia ja kynä, tai ihan vain elekieli. Näillä sekä kärsivällisyydellä keskustelu onnistui myös kokonaan viittomakielellä viestivien kanssa, ryhmätehtävistäkin suoriuduttiin ilman tulkkeja! Opetustilanteissa apuna oli kirjoitustulkit, jotka kirjoittivat kaiken puhutun tekstiksi, jota pystyi seuraamaan salin seinältä aina, jos jotain meni ohi. Lisäksi myös kansainvälisen viittomakielen tulkit tulkkasivat kaiken viittomakielelle.

Study sessionin aiheena oli ”Tune up your organisation: Fight for your rights” ja opimmekin järjestön toiminnan kehittämisestä, projektien suunnittelemisesta ja toteuttamisesta, rahoittamisesta ja muusta vierailevien luennoitsijoiden opetuksen sekä pienryhmätehtävien avulla. Lisäksi tutustuttiin No hate speech/Ei vihapuheelle-kampanjaan ja tehtiin omatkin videomme huonokuuloisuudesta! Ainakin itse koen oppineeni tosi paljon viikon aikana, vaikka ennen sitä mietinkin vähän, että onkohan tää sittenkään ihan mun juttu, kun enhän edes tiedä järjestöissä toimimisesta mitään! Jälkeenpäin kuitenkin jäi superhyvät fiilikset ja tuntuu, että minähän voin tehdä vaikka mitä!

Varsinaisen aiheen lisäksi tutustuttiin myös muiden maiden huonokuuloisten tilanteisiin ja sielläkin tuli esille ihan uusia juttuja. Sanonta ”on lottovoitto syntyä Suomeen” tuli vahvistettua todeksi useita kertoja viikon aikana, kun kuuli juttuja vaikkapa kalliista kuulolaitteista, jotka useimmissa maissa joutuu itse maksamaan (ja joihin etenkin köyhemmissä maissa ei kaikilla ole välttämättä varaa) tai maksullisista tulkkipalveluista, mikä vaikeuttaa huomattavasti joidenkin huonokuuloisten ja kuurojen koulunkäyntiä. Ja tiesittekö muuten, että Kuuloliitto ei ole Suomen ainoa huonokuuloisten järjestö, vaan suomenruotsalaisilla on oma aktiivinen järjestönsä (Svenska hörselförbundet r.f.)?

Ihan koko viikkoa ei sentään vietetty samassa tilassa kököttäen (aika suuri osa silti), vaan meillä oli kaksi vapaailtaa, joina pääsimme käymään myös Strasbourgin keskustassa kiertelemässä nähtävyyksiä, ostelemassa matkamuistoja ja ihan vain ihastelemassa kaunista kaupunkia. Makumatkoille pääsimme myös kahvitauoilla, joissa tarjolla oli aina vuoroin kunkin maan omia herkkuja. Suomesta vietiin pullaa, ruisleipää, salmiakkia ja suklaata. Salmiakit pyöri pöydällä vielä muutaman päivän päästäkin, mutta loppujen lopuksi kaikki meni silti!

Study Sessionin jälkeen sunnuntaina oli vielä AGM, jossa valittiin IFHOHYP:lle uusi hallitus ja suunniteltiin seuraavaa vuotta.

Kaiken kaikkiaan viikko oli ihan superkiva kokemus! Suosittelen ehdottomasti muillekin kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneille mukaan lähtemistä. Study sessioneita järjestetään n. 2 vuoden välein, mutta lisäksi IFHOHYP järjestää muitakin juttuja, kuten kesäleirejä ja vuosittaisen tapaamisen eli AGM:n.

Lopuksi videot No hate speech-kampanjaan: http://www.ifhohyp.org/?p=705

The Pikkujoulut 28.11. – 30.11.

Sisääntulo Partaharjulle oli komea.

Jälleen oli pikkujoulujen aika Pieksämäellä!
Tällä kertaa ne järjestettiin Partaharjun leirikeskuksessa.

Jos pikkujouluissa ei ole lunta, voiko joulupukki tullakkaan?

Päärakennus jossa ruokailu- ja juhlatilat.

Saavuimme perjantaina alkuillasta Partaharjun leirikeskukseen, jossa majoittauduimme mökkeihin. Ruokailun jälkeen menimme saliin, jossa tutustuimme paremmin toisiimme erilaisten leikkien avulla ja pidimme hauskaa. "Virallisen" ohjelman jälkeen loppuilta olikin vapaata ohjelmaa ja yhdessäoloa.
Monia ihmisiä näkee niin harvoin, että juteltavaa riitti pitkälle iltaan. Halutessaan pääsi laulamaan karaokea!

Lauantaina aamuna menimme pirteinä syömään aamupalaa joka oli tarjolla 10.00 asti. Täyttävän aamiaisen jälkeen meillä oli järjestettyä ohjelmaa samassa salissa, kuin perjantaina. Lisäksi meidät oli jaettu pieniin ryhmiin ja jokainen ryhmä suunnitteli ohjelmaa iltaa varten. 12.00 lounas päärakennuksessa.

13.00 kokoonnuimme mökkien väliin, josta siirryimme läheiselle hiekkakentälle.

Tunti meni nopeasti ohjelman parissa ja sen jälkeen olikin jo kahvin/välipalan aika. NUTO kokousti kahvin jälkeen ja muilla oli vapaata ohjelmaa ja lisäksi hyvin aikaa suunnitella illan ohjelmanumeroa.

Rantasaunan ovelta avautuu kauniit maisemat järvelle.

Partaharjun rannassa on tilava rantasauna, joten tottakai kävimme myös saunomassa.
16.30 naisten saunavuoro ja 17.30 miesten saunavuoro. Hyvien löylyjen jälkeen meillä oli tiedossa jouluruokailu. Ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää, tarjolla oli monenlaista jouluherkkua.

Joulupöydän herkkuja!

Maittavan aterian jälkeen meillä oli yhdessä järjestettyä ohjelmaa. Niitä mitä olimme pienryhmissä suunnitelleet. Kaikilla näytti olevan hauskaa! Joulupukki ei valitettavasti kerennyt paikalle, mutta onneksi Pauli tonttu löysi lahjasäkin ja jokainen sai oman lahjan!

Rantasaunan oleskelutilassa vielä hiljaista, mutta ei kauaa!

Illalla rantasaunalla oli iltapalaa tarjolla. Karaokea ja rentoa yhdessäoloa unohtamatta.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen 10.00 oli rantasaunalla kokoontuminen jossa kävimme läpi viikonloppua. Lisäksi kerrottiin tulevista tapahtumista sekä muuta infoa. Kokoontumisen jälkeen menimme pakkaamaan tavaramme ja 11:30 oli sitten viimeinen ruokailu, jonka jälkeen lähdimme haikein mielin kotiin. Osa junalla ja osa autolla. Partaharju oli hieno paikka viettää pikkujoulut. Kiitos kaikille mukana olleille ihmisille. Ilman teitä ei olisi pikkujouluja!

Hyvää joulun odotusta kaikille!

"Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee, niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee."

Eräs mielipide Kopolasta

Olen ollut Kopolassa ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten; se on paljon aikaa, sillä en ole edes neljällä kymmenennellä. Sain alkueväiksi pohjan, jonka päälle olen rakentanut elämäni huonokuuloisena.

Kopolan remontointitarve yhdistettynä vähennettyihin kursseihin tuli minulle järkytyksenä. Ensireaktioni oli, että, "ei, ei missään tapauksessa". Myöhemmin tutustuin kuntokartoitus tutkimuksiin, keskustelin asiasta niin huonokuuloisten kuin rakennusalan ammattilaistenkin kanssa ja "saattohoito" alkoi.

Joskus on tapana hutkia ennen kuin tutkitaan. Niinpä halusin ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista: säätiö, yhtiöittäminen, kulut, tulot ja muuttuva yhteiskunta. Lähes kaikkiin kysymyksiin löysin vastauksen ja mielipiteeni selventyi.

Käytäntö on osoittanut, ettei huonokuuloisen lapsen tai nuoren identiteetti ole paikkaan sidottu. Me tapaamme toisiamme vapaa-ajalla, keskustelemme arjen haasteista, luomme ihmisuhteita ja tulemme upeiksi huonokuuloisiksi missä tahansa, missä meillä on toisemme.

Mielestäni on tärkeämpää turvata yhdessä olo kuin pitää kiinni materiasta, joka tarjoaa meille ainoastaan yöpaikan.

Remontin tarve ja kokonaisuus on iso. Mutta mitä meille sen jälkeen jäisi? Majoitustila luonnon keskeltä, jonka laina on suuri ja käyttöaste on pieni. Käyttäjinä olisivat ainoastaan virkistyskäyttäjät.

Tapahtumamme "Kopolan hautajaisissa" pidimme tunnin mittaisen muistotuokion, jossa alle kolmekymmentävuotiaat huonokuuloiset kertoivat tarinoita Kopolasta. Muistelmissa toistuivat samat asiat; elinikäiset ystävät, kommellukset ja kotiin viemiseksi pystyssä oleva pää. Ei sanaakaan rakennuksista tai järvimaisemasta. 

Ne ovat toisarvoisia, meille riittää toisemme :)

Muistelmia Kopolasta

Kopolasta on kaikilla hyviä kokemuksia. Kaikki ovat päässeet Kopolaan kuntoutusohjaajien kautta. Kopolassa on koettu monia rakkaustarinoita, monet ilot ja surut. Monet ovat käyneet lastenleireillä, viestintäkursseilla ja nuortenleireillä.

Tänä viikonloppuna monet ovat muistelleet vanhoja hetkiä ja miettineet, mitä kaikkea Kopolassa on tapahtunut vuosien varrella.

Matti: Itse tulin Kopolaan ensimmäistä kertaa lastenleirillä vuonna 2001. 13 vuoden jälkeen muistelee haikein mielin viimeistä Kopolan reissua. Itse olen käynyt lastenleireillä ja viestintäkursseilla monia kertoja ja Kopola ei siinä mielessä ole muuttunut paljoa. Kuitenkin on hienoa nähdä, että vanha tuttu paikka on pystyssä ja tulee aina hyvät muistot mieleen kun näkee jo pelkästään päärakennuksen. Kopolassa on tutustunut moniin hienoihin ihmisiin ja saanut tosi paljon mahtavaa vertaisseuraa. Huonokuuloisten nuorten porukasta on muodostunut itselle toinen perhe.

Johannes: Kopola merkitsee paljon, täällä kävin ensimmäiset leirit, tajusin, että myös muita samanlaisia huonokuuloisia ihmisiä kuin minä on olemassa. Kopolan maisemat ja täällä oleva vertaistuki ovat asioita jotka säilyvät aina mielessäni.

Tero: Eka kerta Kopolassa oli vuoden 2004 viestintäkurssilla, kurssi oli ikimuistoinen ja mahtava kokemus jolla tapasin jo monet nykyisetkin kaverit kuuloliiton parissa. Sittemmin olen käynyt Kopolassa moottorikorvien pikkujouluissa kolmisen kertaa. Muistot täältä ovat hyviä ja Kopola on myös paikkana hieno ympäristö.

Joonas: Olen ensimmäistä kertaa Kopolassa. Olin kuullut Kopolasta paljon hyvää. Halusin tulla tänne näkemään tämän paikan kun se nyt vielä on mahdollista ja viettämään yhteistä aikaa muiden ihanien ihmisten kanssa. Upea paikka ja hyvä seura on vertaistukea parhaimmillaan. On vaikea ymmärtää miksi nämä puitteet ja toiminta halutaan lakkauttaa.

Markus: Kopolasta on perheen kanssa vietettyjen kurssien jälkeen koettu monta kesän huipennusta viestintäkurssien ja lasten leirien muodossa. Yksinäiselle pienelle miehelle unohtumattomaksi paikan teki erityisesti mukavat ja kannustavat leirikaverit sekä ohjaajat paikan tarjotessa myös leikkeihin sekä muihin aktiviteetteihin loistavat kuvankauniit puitteet. Hauskaa nähdä tänäkin viikonloppuna ystäviä jopa sieltä ihan ensimmäiseltä Aku Ankka leiriltä lähtien.

Laura: Ensimmäistä kertaa kävin Kopolassa, kun veljeni oli lastenleirillä ja tulimme isäni kanssa häntä hakemaan. Halusin itse myös normaalikuuloisena kokea yhtä hauskoja juttuja, joista veljeni oli kertonut. Parin vuoden tauon jälkeen kuulin tästä mahdollisesti viimeisestä kerrasta Kopolassa ja oli tietty heti päästävä mukaan. Ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja kasvoja ja tietysti tutustua uusiin ihmisiin.

Super viikonloppu !

Marika: Ensimmäistä kertaa olen Kopolassa käynyt vuonna 2004 perhesopeutumisvalmennuskurssilla, jossa tapasin ihania uusia ystäviä. Nyt pitkän tauon jälkeen tulin täksi viikonlopuksi nauttimaan mahdollisesti viimeisen kerran Kopolan kauniista maisemista ja luonnosta. Tärkeintä viikonlopussa on ollut selvästi vertaistuki, sen saaminen ja omien kokemuksien jakaminen, sekä hauskanpito. Huonokuuloisten yhdessäolosta on tullut hyvin tärkeää, sekä koen huonokuuloiset toiseksi perheekseni, jossa voi jakaa ilot ja murheet. Luomukorvat eivät koskaan tule ymmärtämään, millaista on olla huonokuuloinen nuori. Tässä toisessa perheessä vallitsee yhteisöllisyys ja rakkaus, josta ei koskaan haluaisi luopua.

Lauantai päivä

Kirjoittajat: Toni, Joel, Johannes, Maiju, Jimmy, Eero ja Jenna

Keräännyimme vanhaan ja tuttuun puna-siipeen, turisemaan mukavia. Tämä koko reissu alkoi perjantaina kun kokoonnuimme tänne Kopolaan, siinä kuuden jälkeen. Sanni aloitti viikonloppumme avauspuheellaan ja nimikierroksella. Tämän jälkeen keräännyimme yhteiskuvaan, josta tuli todella hauska! Olemme onnellisia siitä että saimme näin paljon vanhoja tuttuja kasaan, viettämään laatuaikaa Kopolassa viimeistä kertaa. Kuvauksen jälkeen saimme roudattua tavarat omiin huoneisiimme ja sitten olikin jo saunanlämmityksen ja nuotion sytytyksen aika. Saimme syötyä maukkaat makkarat ja saunakin oli sitten jo sopivasti valmis. Aitassa oli jatkobileet ja moni valvoi aamun pikkutunneille saakka. Eli saapumispäivän aika oli nautiskeltu täysin rinnoin!

Lauantai aamuna keittiössä touhusivat Sanni ja Nina aamupalamme kimpussa, aamupala tarjoiltiin aamu 9 eteenpäin. Monen moista kulkijaa laahusti ruokalaan ja puuroa saivat vatsansa täyteen. Väsyneimmät heistä saivat aloittaa päivänsä kahvilla jotta jaksavat paremmin. Leipää ja mehua oli myöskin tarjolla. Siitä sitten aloitimme päivän ohjelmat, jaoimme porukan joukkeisiin ja aloimme kilpailemaan. Ensimmäisenä osuutena oli sukkamehuviesti joka on jo klassikoksi muodostunut leireillä. Tällä kertaa saimme ohjaajat kastettua oikein olan takaa! Toisena tehtävänä oli nopanheittoa. Ryhmä kerrallaan suoritti tehtävän, noppana toimi sellainen jakkaran kokoinen noppa. Noppa heitettiin ja ajanotto aloitettiin, täytyi saada numero 6 niin se joka numeron heitti, pääsi juomaan vettä. Ryhmän täytyi saada nopeasti juotua yksi kannullinen vettä. Ryhmäläiset jatkoivat heittämistä, jos seuraava ryhmäläinen heitti numeron 6 niin hän siirtyi juojan paikalle ja sama toistui kunnes kannu oli tyhjä. Se ryhmä joka suoritti tämän ajallisesti nopeiten, oli voittaja. Sitten lähes kaikki lähtivät kylille toreilemaan, osa autolla, jotkut Kopolan kämäsillä pyörillä ja loput apostolin kyydillä. Kopolaan piti ehtiä sitten kolmeksi takaisin, koska silloin starttasi seuraava ohjelma. Porukka jaettiin jälleen joukkueisiin. Kaksi joukkuetta ottivat mittelön ekstremeradalla, kolmas joukkue pääsivät vedenjuontikisaan. Ekstremeradassa ensimmäisessä osuudessa oli frisbeen heittoa, se piti saada heitettyä saaviin, tai edes osua siihen heittämällä. Tämän jälkeen frisbee piti palauttaa heittopaikalle. Seuraavana oli lasten petanque kuulien heitto renkaisiin. Kilpailijalla oli 4 eriväristä kuulaa, joita hän yritti heittää maassa oleviin renkaisiin siten että pallo jää renkaan sisälle. Jos hän onnistui siinä, keräsi hän pallot takaisin heittopaikalle ja jatkoi matkaa seuraavaan tehtävään. Eli lasten kiipeilytelineelle, hänen täytyi kiivetä köysiä telineen päälle ja jatkaa sen yli kiipeämällä toisella puolella olevalle tasanteelle, sai valita joko liukumäen tai portaat ja juosta sitten takaisin ryhmänsä luokse jotta seuraava ryhmäläinen pääsee jatkamaan radan seuraavaa kierrosta. Rata suoritettiin joukkueesta kilpailija kerrallaan. Vedenjuontikisassa 6 kilpailijaa asettuivat jonoon, tässä myös otettiin aikaa että kuka joukkueista on nopein. Aika kun aloitettiin ja ensimmäinen kilpailija juoksi nopeasti kilpailupaikalle, joi kertakäyttömukillisen vettä ja näytti että muki oli tyhjä, juoksi takaisin paikalleen jotta seuraava pääsee jatkamaan suorituspaikalle.

Ja kun kilpailut olivat ohi, istuimme porukalla keskelle Kopolan pihaa nauttimaan hyvästä kelistä ja seurasta. Siinä tuoksinnassa rupesimme muodostamaan tarinoita sana kerrallaan. Joku aloitti tarinan ”Olipa kerran” ja seuraava jatkoi tarinaa yhdellä sanalla, ja seuraava seuraavalla. Sitten muutettiin leikkiä siten että yksi sanoi jonkun sanan ja seuraava joutui keksimään siihen yhdssanan. Esimerkiksi ”korva” ja toinen keksi siihen venytys”korva”koru. Tämän jälkeen pojat innostuivat ottamaan tikanheitto-mittelön. Tikanheittoon osallistuvat heittivät kierroksen jokainen kerrallaan ja se joka heitti pienimmän luvun, putosi seuraavalta kierrokselta pois. Tässä samassa Joel, Josse ja Veera valittiin ryhmiensä johtajaksi ja he saivat valita henkilöitä ryhmäänsä. Syy ryhmille oli se että jokainen ryhmä saa luoda blogi-tekstin ja me saimme tämän aloittaa ensimmäisenä. Kesken kirjoituksemme, alkoi punas

iiven luentosalissa koko porukalle Kopolan hautajaisten kohokohta, Muisteluhetki. Istuimme keskelle salia rinkiin, jokainen kerrallaan sai kertoa itsestään, muistoistaan Kopolasta ja syyn sille miksi juuri nyt on täällä meidän kanssa viimeistä kertaa. Tämä hetki oli todella lämmin, haikea ja kosketti jokaista joka täällä on.

Terveisiä Kopolasta!

Perjantai iltana nuoret huonokuuloiset saapuivat Kuhmoisiin hautaamaan Kopolan kurssikeskuksen. Vaikka kyseessä onkin mahdolliset jäähyväiset, sikäli mikäli Kopola saadaan suunnitelmien mukaan myytyä, on tapahtuma kaikkea muuta kun surullinen. Ilta kului rennoissa merkeissä uusiin ihmisiin tutustuessa ja vanhojen tuttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Saunottiin, uitiin, grillailtiin ja laulettiin. Tänään osallistujat saavat kokea kaamean herätyksen, kun starttaamme päivän leirimeiningillä. Joidenkin unet kun jäivät vähäisemmiksi kuin toisten. Illemmalla kokoonnutaan myös pitämään muistotuokio ja näitä nuorten muistelmia kootaan mahdollisesti myöhemmin myös tänne blogiin.

Onko sinulla hyviä muistoja Kopolasta? Kerro ne meille, eli jätä jälki kommenttikenttään!

Kuuloliiton kesäleirit alkoivat maanantaina!

Kuninkas Ruudolf Jellonamieli ja
hänen kauan kadoksissa ollut poikansa

Parhaillaan vietetään lastenleirn viimeistä aamua Haukiputaalla. Teemana on ollut aikamatka taaksepäin.

Tiistaina on mammutti kaadettu, heimopäällikkö passitettu takaisin omaan aikaansa, Kierikissä tutustuttu kivikautiseen elämään ja Rei'itettyä mammuttia ammuttu tusinan kertaa jousella.

Keskiviikkona matkustettiin Antiikin Roomaan ja kaikkea huippua tapahtu silloinkin! Vierailimme Julius Ceasarin johdolla antiikin ajan kylpylässä ja illalla olikin sitten amfiteatteri!
Lapsille suurin riemu oli varmasti taikajuoman raaka-aineiden valitseminen mm. omenaviinietikkaa, chiliä, sipsiä ja rusinaa. Tuloksena oli mitä karmeimpia juomia, keisari ei aivan kestänyt noitien sekoittamia seoksia.

Torstai päivälle Richard Jellonamieli kävi esiintymässä lapsille, kuningas asetti lapsille haasteen: heidän täytyi suorittaa sarjan tehtäviä jotta heistä voisi tulla ritareita ja ritarittaria. Tehtäviin kuului keppihepposten tekemistä, kilpien ja kypärien tekoa, sekä keski-aikaisten linnanneitojen pukujen tekoa. Illalla trubaduuri laitettiin puuhun kiinni, jotta sitä kauheeta rinkutusta ei tarvinnut kuunnella.  Myöskin lapset saatiin ylennettyä ritareiksi ja ritarittariksi.

Perjantaina oli viimeinenen kokonainen päivä. Ming-dynastian aikakausi on koettu ja takana on myöskin wipeout china extreme versio (olympialaiset)! 
Lapset saivat kaataa iki-ihanat ryhmänohjaajat palloja heittelemällä suuren suureen uima-altaaseen.Tehtävinä oli myös päästä uima-altaan yli lankkua pitkin kävellen esteen yli tai ali, tikapuita pitkin kulkiessa sai myöskin valita meneekö yläkautta vai alakautta. Uskaliaimmat valitsivat alakautta kulkevan tien, yllättävää kyllä muutamat leirin pienimmistä tytöistä tekivät niin!

Olipahan myös klassikoksi muodostunut lasten vedenkuljetus kilpailu mukana, lasten tehtävänä oli kuljettaa vettä vuotavista pahvimukeista ohjaajan/apuohjaajan pään päällä olleeseen muovitötsään. Maitopurkkeja mietittiin myös, mutta kätevämpää oli käyttää tötsiä. Ohjaajat saivat myös kokea kivoja yllätyksiä muiden kisaan osallistumattomien ohjaajien toimesta nm. vähän kastunut ohjaaja.

Sumopaini oli viimeisenä lajina olympialaisissa ja sehän villitsi lapset mittelemään sumopainijoiden mestaruudesta, ei ollut mitään väliä oliko toinen vastustaja puolet lyhyempi kuin toinen. Kovia kamppailuja nähtiin siitä huolimatta!

Illan kruunasi lapsien kauan odottama leiridisko jossa he saivat esittää omaa musiikkiaan kuunneltavaksi. Muutamia kilpailuja ja leikkejä oli myös järjestetty, niin kuin asiaan kuuluu. 


Jouduimme myös hyvästelemään kolme leiriläistä, jotka saivat stipendit. Tänään lähtevät kotimatkalle loputkin ja Onnela hiljenee.

Seuraavaa leiriä vietetäänkin samalla teemalla, mutta vaihtuvalla porukalla ja uusilla kujeilla Salossa 23. - 28.6

Huonokuuloisen opiskelijan elämää Treacher Collinsin kanssa

Olen 22-vuotias opiskelija Helsingistä. Minulla on Treacher Collinsin oireyhtymä. Sen myötä mm. poikkeamia kasvoissa ja huono kuulo. Oireyhtymän vaikutukset koulunkäyntiini ovat olleet merkittäviä. Eniten haittaa on huonosta kuulosta, sillä meluisissa luokissa tiedonsaanti opettajilta ja luokkatovereilta on ajoittain hyvinkin hankalaa.

Ala-asteella muistelisin, että pidin saamistani kuulon apuvälineistä (FM-laitteet) ja ylimääräisestä huolenpidosta kuulemiseeni liittyen. Pian kuitenkin huomasin, ettei kaikki nähneet asioita samalla tavalla kuin minä. Kiusaamista ilmeni sen myötä aina enemmän, kun ikää tuli lisää.

Yläasteelle siiryttäessä en juurikaan halunnut mitään erityiskohtelua, kuten esimerkiksi FM-laitteita tai ylimääräistä huolenpitoa muilta siinä, että kuulenko minä nyt varmasti. Toisinaan taas esitin entistäkin huonokuuloisempaa, että opettamiseni varmasti olisi hankalaa. Tässä olikin lähinnä oma lehmä ojassa mm. siinä, etten ”kuullut” annettuja kotitehtäviä. Tieten tahtoen istuin joskus luokan oikealla puolella, vaikka vasen korva ei kuullutkaan yhtään mitään. Tämä toki nykyään hävettää, mutta huvittaa myös.

Yläasteen jälkeen perheemme muutti Nurmijärveltä Helsinkiin ja asenteeni olivat muuttumassa fiksumpaan suuntaan. Aloitin syksyllä 2006 elektroniikka-asentajan ammattiopinnot Vallilan ammattikoulussa. Koin kuitenkin, etten tarvitse kuulon apuvälineitä koulunkäynnissä. Odotin nuorena miehenä suuria muutoksia, maalta kaupunkiin muutettaessa. En kuitenkaan osannut aavistaa, että muutokset tulisivat olemaan suurilta osin negatiivisia.

Ulkonäkööni kiinnitettiin paljon enemmän huomiota, sillä ihmisiä oli enemmän. Nurmijärvellä minuun oli jo totuttu, eikä pienestä leuasta, kummallisesta korvasta ja isosta nenästä kukaan hätkähtänyt tai sen suuremmin kiusannut. En kauheasti kuitenkaan halunnut välittää kadulla kävellessäni tuijotuksista ja naureskeluista. Silti toivoin kovasti pääseväni leukaleikkaukseen, sillä se oli suurin näkyvä poikkeama kasvoissani.

Vaikka olin iloinen saadessani Vallilan amiksen opiskelupaikan, niin kaikista eniten inhosin tuona aikana koulunkäyntiä. Minut huomattiin suuremmin, kuin olisin toivonut. Kävin silti koulua niin pitkään kun jaksoin. Huomasin ensimmäisen vuoden loppupuolella, ettei elektroniikka-asentajan opinnot olleet sitä mitä olin odottanut. Opintoihin kuului paljon sähkötekniikkaan liittyvää opetusta, joka ei uponnut tähän kaaliin, tai sitten en halunnut sen uppoavan. Toisen vuoden alkupuolella kiinnitin myös enemmän huomiota kiusaamiseeni, sillä se lisääntyi selkeästi ajan mittaan. Olin nössö, joka ei osannut pitää puoliaan. Toivoin, että olisin ollut vahvempi ja osannut sanoa takaisin niin, että muilta menisi ”jauhot suuhun”. Lempinimeni koulussa oli Leuka.

Odotukset leikkausta kohtaan kasvoivat vain suuremmiksi nimittelyn myötä. Minulla oli tyttöystävä tuolloin ja hän oli suurin saamani tuki ja turva sille, että minun ei tarvinnut välittää saamastani huonosta kohtelusta. Tiesin, että minulla oli paljon läheisiä ympärillä, jotka rakastivat minua omana itsenäni.

En kuitenkaan henkisesti enää jaksanut yhtään enempää nimittelyä. Eikä koulu muutenkaan enää maistunut, joten lopetin. Muistan, että viimeisenä päivänä sanoin koulun pihalla joillekin nauraville vierasluokkalaisille jotain. Olin kuitenkin niin vihainen, että sanat jotka suustani päästin, ovat jo unohtuneet.

Vallilan jälkeen aloitin Helsingin kaupungin työpajassa, mediakylpylässä viiden kuukauden harjoittelujakson. Harjoittelu piti sisällään erilaisia tv –ja elokuva-alaan liittyviä harjoitustehtäviä valaisusta äänittämiseen ja kuvauksesta leikkaamiseen. Olin ennen mediakylpylääkin viihtynyt paljon tietokoneella leikkauspöydän ääressä, joten homma ei ollut lainkaan vierasta.

Ennen harjoittelujakson ensimmäistä päivää muistan bussissa istuessani, kuinka päätin olla alusta lähtien avoin ja puhua harjoitteluryhmän kanssa. Toisinhan siinä kävi. 17-vuotiaan epävarman nuoren miehen suusta ei tullut tuona päivänä yhtään mitään. Ehkä kahvia valui hermostuneista suupielistä pöydälle. En tosin ollut ainoa hiljainen, ryhmänohjaajamme sanoikin, että ihan kuin oltaisiin huopatossutehtaalla.

Pari viikkoa siinä tutustuessa menikin, mutta sitten uskaltauduin oikeasti keskustelemaan muiden kanssa asioista. Huomasin, että kukaan ei ajatellut minusta pahaa, tai todellakaan aikonut kiusata minua. Tämän työharjoittelun aikana tiesin, mitä haluan alkaa opiskelemaan. Ennen nykyiseen kouluun pääsyä kävin töissä neljä vuotta. Tein eri siivoustöitä ja oli mäkkärin keittiössä. Yhdessäkään työpaikassa en ole kokenut kiusaamista.

Käyn tällä hetkellä ammattikoulua Stadin Ammattiopistossa liikkuvan kuvan linjalla. Olen työvuosien varrella tehnyt myös joitain kuvaus –ja leikkaustöitä Kuuloliitto ry:n kesäleireillä, sekä viitotun puheen opiskelijoiden opetusvideoita. Tekemisen ohessa olen itseoppinut paljon. Koulussa saan vahvistusta omaan osaamiseeni ja opin uutta jatkuvasti.

Nykyisessä koulussani kukaan ei ole huomauttanut minulle ulkonäöstäni. Kerroin ensimmäisenä päivänä huonosta kuulostani, jotta muut tietäisivät asiasta. Tähän reagoitiin hyvin ymmärtäväisesti niin koulutovereideni ja opettajienkin puolesta. Kaikki on täysin toisin, kuin opiskellessani Vallilassa. Voi olla, että se johtuu siitä, että tuolloin kaikki luokkalaiseni olivat n. 15-17 vuotiaita. Nykyisessä luokassani ikähaarukka on 16-28v.

Alaleukaani siirrettiin eteenpäin vuoden 2010 tammikuussa. Tämän jälkeen kaduilla naureskelu ja tuijottelu on vähentynyt huomattavasti. En kuitenkaan sano, että leikkaukset olisivat kaikelle ratkaisu. On omasta asenteesta ja mielenlujuudesta kiinni, ettei anna kaiken negatiivisen palautteen vaikuttaa omaan itsetuntoon. Mikään kiusaaminen, tai siihen viittaavakaan ei kuitenkaan ole missään nimessä hyväksyttävää ja asioihin täytyy puuttua. Omalla kohdallani joissain tapauksissa onnistuttiin hyvin, mutta lapset ja nuoret osaavat todella olla ilkeitä ja satuttaa.

Toivoisin, että lapsille ja nuorille puhuttaisiin enemmän erilaisista asioista ja ihmisistä. Näin ihmiset oppisivat suvaitsevaisuutta ja osaisivat kuvitella itsensä toisten saappaisiin. Lapsen osoittaessa kadulla sormeaan erinäköistä ihmistä kohtaan, ei kävellä vain ohi ja olla vaiti asiasta. Omat kokemukseni ovat vaikuttaneet paljon siihen, mitä ajattelen ja miten toimin muiden ihmisten kanssa.

Treacher Collinsin oireyhtymä ja sen tuomat haitat eivät ole maailmanloppu. Ihminen voi tehdä mitä tahansa ja saavuttaa unelmansa, vaikka rajoitteita olisikin. Erilaisuus on ihmisyyden yksi suurimmista rikkauksista. Rakastamalla itseäsi voit nauttia elämästä millä tavalla tahansa.

Suvaitsevaisuus on rock!

Täällä taas!

Blogi on jo pitkään viettänyt hiljaiseloaan. Tämä ei toki tarkoita, etteikö nuorilla olisi ollut sen aikana toimintaa. Se tarkoittaa vain sitä, että on perinteisten pikkujoulujen jälkeen kiroiltu rikkimenneitä tiedostoja ja etenkin valokuvien perään, kun nyt ei tiedetä kenen naama olisi saanut julkisesti täällä näkyä ja kenen ei. Valokuvitta postaus sitten jäi tekemättä.. Sen jälkeen Nuto on mytös käynyt sekalaisella sakilla edustamassa Allianssi-risteilyllä ja järjestänyt Laskettelutapahtuman Vuokatissa. Myös Kuuloliiton valtuuston kevätkokouksessa oltiin muutamalla hengellä, toinen valtuutettuna osallistumassa ja toinen kuuntelemassa. Täällä kokouksessa myös päätettiin lopullisesti kohuttaneesta aiheesta, eli Kopolan kohtalosta. Kyseinen kurssikeskus on ollut monille, niin vanhemmille kuin nuoremmille huonokuuloisille merkittävä paikka, kenties ensimmäinen yhteys muihin huonokuuloisiin. Nyt Kopola kuitenkin päätettiin myydä heti ostajan löydyttyä ja tämän johdosta kurssikeskukseen on ollut kova tunku hyvästejä jättämään. Myös Nuto järjestää Kopolan hautajaisiksi kutsutun viikonlopputapahtuman 11. - 13.7.2014 (Lisää tapahtumasta ja ilmoittautumisohjeet tästä)

Muita tulevia tapahtumia ovat vielä toistaiseksi päättämätön reissu, jonka yhteydessä pidetään myös Nuton yleiskokous ja päätetään mm. uudesta puheenjohtajasta, tapahtumavastaavasta ja viestintävastaavasta. Huhua olen kuitenkin kuullut, että tapahtuma saattaa sijoittua merelle.
Lisäksi lähempänä joulua tonttuillaan jälleen pikkujouluissa.

Minä koitan pysyä kuulolla, pysykää tekin!
- Noora