Opiskeletko lukiossa tai ammattikoulussa? Osallistu kyselyyn.

Maanantaina 30.9 avautuu toisen asteen opiskelijoille tai vähän aikaa sitten toisen asteen opintonsa päättäneille verkkokysely osoitteessa http://www.yo2kysely.fi/?vk=0 Selvitämme YO2-kyselyllä huonokuuloisten ja kuurojen lukio- ja ammattikouluopiskelijoiden kokemuksia toisella asteella opiskelusta. Kysely toteutetaan osana YO2 –hanketta, joka on Kuuloliiton, Kuurojen liiton ja Kuurojen Palvelusäätiön yhteishanke, ja jonka toteutuksesta vastaa Kuuloliitto. 

Pyydämme kaikkia huonokuuloisia ja kuuroja toisen asteen opiskelijoita vastaamaan kyselyyn 15.10.2013 mennessä. Vastaamalla annat arvokkaan panoksesi kuulovammaisia ja kuuroja nuoria koskevan tutkimustiedon lisääntymiseen ja heidän kohtaamiensa ongelmien näkyväksi tekemiseen.  Kyselyyn vastattuasi pääset ilmoittamaan myös halukkuutesi osallistua myöhemmin syksylle suunniteltuun nuorten tapahtumaan.

Lisätietoja kyselystä ja YO2-hankkeesta saat tutkija Anniina Lavikaiselta, anniina.lavikainen@kuuloliitto.fi, 050-3034841.

Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!

Viimeinen perhekurssi, päivä 4

Japani... Kulttuuria tulee ikävä, mutta kaikki loppuu aikanaan. Jouduimme siis hyvästelemään Japanin ja hyppäämään junan kyytiin, joka vei meidät pitkän matkan kaavan mukaan Kreikkaan. Maahan, jossa lainaeurot virtaavat. Maahan, joka joskus asutti mahtavat jumalat, kuten Zeus ja sankarit. Tuosta tarunhohtoisesta maasta ei ole jäljellä muuta, kuin olympialaiset. Niimpä suuntasimmekin Olympus-vuorelle.

Olympus-vuoren huipulla meitä tiedusteli itse Zeus. Hän esitti vaikeita ja kiperiä kysymyksiä joukollemme, mutta onneksi meillä oli muutama viisaskin mukana. Zeus jopa vertasi viisautta omaansa.
Seuraavaksi Zeus opetti meitä heittämään salamakeihäitä. Hurjat salamat pitivät sellaista mekkalaa, että varmasti kuului muuallekkin, kuin Kreikkaan. Onneksi suuri osa meistä on jo menettänyt kuuloaistiaan, että meitä tuo melu ei haitannut! ;)
Sitten oli vuorossa pilveltä pilvelle hyppyjä Zeuksen lähetin opastuksessa. Hän antoi meille erikoiskengät, joilla mekin pääsimme pilville.
Merten jumala, Poseidon, antoi meidän kuljettaa vettä hänen pyhästä lähteestään mereen, mutta sattumoisin astia, jolla vettä oli tarkoitus kuljettaa, oli reikäinen. Poseidon valaisi meitä sen verran, että kaikki vesi, mikä tippuu astiasta pilvelle, muodostaa saderintaman tietyille alueille. Liekö Suomessa satanut...
Eräs vähemmän tunnettu jumala, Loki, pilailun jumala, tutustutti meidät hauskaan lajiin, jota jumalat kuulema mieluusti harrastavat. Siinä täytyi ottaa keuhkot niin täyteen ilmaa, kun jaksaa ja lähteä juosten huutamaan. Voittaja oli tietysti se, joka pystyi juoksemaan pisimmän matkan vetämättä henkeä. Ei mikään yllätys, että Loki itse voitti kyseisen lajin...
Manalan herra, Hades, pakotti vanhemmat ylittämään Tuonelan joen ja takaisin, jotta saivat luvan astua takaisin kuolevaisten maailmaan.
Vanhemmat osoittivat pystyvänsä tähän ja näin ollen Zeuksen avustuksella, pääsimme takaisin maankamaralle.

Tämän jumalallisen seikkailun jälkeen olikin hyvä aika antaa lasten laittaa rennosti ja päätimme katsoa elokuvan kreikkalaisesta sankarista Aladdinista. Vai oliko se joku toinen maa... Lapset tykkäsivät.

Elokuvan jälkeen haastoimme kreikkalaiset käsipallo otteluun. Peli oli tiukka, mutta voitimme lopulta 15 - 12!

Loppuillasta letunpaistoa kreikkalaisittain ja kreikkalaiseen saunaan. Huhu kertoo, että kreikkalainen sauna olisi sekasauna, mutta korjaamme tämän väärinkäsityksen heti. Ei ole.

Huomenna takaisin, Ahh, niin ihanaan Suomeen. Johan tuonne ikävä jo olisi. Taidetaan tehdä ihan patikointi retki. Tai mistäs sitä tietää!?!

Viimeinen perhekurssi, päivä 3

Ranskalainen kana suojelee todella mallikkaasti poikasiaan. Se tuli huomattua heti aamutuimaan. Kolme kanaemoa suojeli tipujaan pihalla, kun Ranskan jalkapallomaajoukkueeseen pyrkivät pelaajat harjoittelivat niiden kulkureitillä. Muutama tipu erkani, mutta kaikki säilyttivät henkensä ja pääsivät lopuksi takaisin kanaemonsa luo.

Tämän episodin jälkeen pääsimme ylittämään jäämerta kahdella pienellä laivalla. Seuraavaksi kohteeksi olimme valinneet Japanin, joten matka oli pitkä ja raskas. Varsinkin, kun jouduimme tekemään muutaman reissun takaisin. Kaikki eivät mahtuneet samaan laivaan. Ne taitavat olla nuo ranskalaiset laivat liian pieniä suomalaisten mittakaavalla.

Meille oli varattu ulkokenttä japanilaisten suosimaan dodgeball, eli polttopalloon, mutta sääolosuhteet olivat sen verta sateiset, että tämä laji jätettiin vielä huomiselle. Päätimme siis perehtyä sisätiloihin.

Ruokana meille tarjottiin paistettua kalaa ja (meidän vierailun kunniaksi hankittuja) perunoita. Syönnin jälkeen piirsimme erinlaisia piirroksia japanilaisittain, teimme geishojen kanssa upeita helmikoruja ja otimme mittaa paikallisista Uno-korttipelimestareista. Ohjaaja-Toni vei turnauksen finaalissa suomelle seuraavasti: Toni 54 virhepistettä, Toryama 241 virhepistettä, sekä Akira 256 virhepistettä. Hyvä Suomi!

Turnauksen jälkeen pääsimme tutustumaan ninjojen maailmaan sekä näimme, kuinka hevosilla ratsastettiin ninjatyyliin. Äänettömästi, mutta nopeasti. Muutama retkeilijä heitteli voltteja hevosen selässä. Huhhuh!

Japanissa jyllää kauhea tietoisuus teknologiasta, joten illalla muksut pääsivät vielä paikallisen sensein, eli opettajan, johdolla kokeilemaan uusia huipputietokoneita ja niiden eri ominaisuuksia. Uudet koneet varmaan suunnitellaan Suomeen siellä?

Japanilaiseen saunaan ja kylpyyn rentoutumaan. Sen jälkeen hieman tai-chitä ja nukkumaan futonilla, eli japanilaisella nukkuma-alusella. Tekee kuulema hyvää selälle.
Huomiseen ja suuntana meillä junaraiteta pitkin antiikin Kreikka.

Viimeinen perhekurssi, päivä 2

Patonkia piisaa ja ohjelmaa myös!
Eli Ranskan maalle saavuttiin lentokoneella ja ensimmäisenä pääsimmekin etsimään Napoleonin piilotettua aarretta. Saimme paikallisilta asukkailta vihjeitä, kun suoritimme heidän meille antamia tehtäviä.
Eräs vanha mummo halusi meidän kääntävän hänen mattojaan, mutta se piti tehdä perinteiseen ranskalaiseen tyyliin. Seisoa maton päällä ja saada se käännettyä. Homman teki hankalaksi mm. se, että meitä oli aina yhden maton päällä kolmesta viiteen ihmistä. Homma ei käykkään ihan niin helposti.
Toisessa vihjepaikassa jouduimme ratkomaan vaikeita sudokuja. Paikan viisain, jolla oli arvokkaat vihjeet, oli tietysti meidän aivojemme testaaja ja sitä kautta kokeili, olisimmeko aarteen arvoisia. Nähtävästi olimme, koska vihjeen saimme.
Kolmannessa paikassa perehdyimme Le stigguballoon, eli suomeksi tikkupalloon. Laji juontaa juurensa Napoleonin aikaan ja muistuttaa kovasti pesäpalloa, pienillä eroilla. Ensinnäkin pelaajat eivät juosseet kolmelle rinkulalle, vaan saivat pisteitä sitämukaan, mitä lähempänä pallo oli rinkulaa. Jännä peli, suosittelen kaikille.
Viimeisen vihjeen myötä pääsimme itse etsinnän pariin. Aarre löydettiin sattumoisin Napoleonin hautakammiosta. Sattumoisin saavuimme juuri oikeaan aikaan Ranskaan, sillä ratkaiseva tekiä aarteen löytymiseen olisi toistunut seuraavan kerran vasta 199 vuoden, 9 kuukauden ja 9 päivän päästä. Hyvä me ja hyvä Napoleon, kun tommosen jättänyt.

Kun aarre oli ansaitusti meidän hallussa, päätimme käydä Ranskan formularadalla. Siellä kesälomapäiviään viettivät Red Bull-tallin Sebastian Vettel ja Lotus-tallin Kimi Räikkönen. Pojat lupasivat näyttää, miten formula-autoa ajetaan. No niimpä tekivät! Pojat pistivät kisan käyntiin ja sopivat voiton olevan viidestä kierrosvoitosta poikki. Tällä kertaa voiton vei Red Bull-tallin Vettel, mutta vain yhdellä kierrosvoitolla. Kimille lohdutuksen sana, että jos hän olisi ajanut ms Red Bullin autolla, olisi Vettel jäänyt heti pois leikistä. ;)

Tämän formulazirkuksen jälkeen päätimme suunnata kohti ranskalaista keittiötä. Varasimme pöydän koko seurueelle, mutta vielä mitä. Kokki ilmoitti meidän olevan miljoonannet varauksen tehneet ja kunniaksemme järjestettiin patonkihippa! Hauskaa kun kiinni jääneeltä haukattiin pala patonkia samalla, kun pelastettiin. Tätä vauhtia patonkit tuli syötyä oikeinkin nopeasti.

Syönnin jälkeen pelasimme Ranskalaista versiota Huispaus-pelistä. Pelivälineenä käytettiin frisbeetä ja maalista sai kymmenen pistettä. Sieppinä toimi lasten petanque-pelistä poimittu pieni, musta kuula, jota ohjaajat heittelivät kentän laidoilta keskenään. Etsijöinä toimi molemmista joukkueista yksi henkilö, joka yritti saada siepin kiinni. Kansainvälinen Huipsauskomitea KanHuiKo, on kieltänyt ns. ryhmyjen peluutuksen liiallisten aivotärähdyksien vuoksi, joten mekään emme kyseisiä pelivälineitä käyttäneet. Laji ei oikein ollut meille mieleen,mutta kun pelistä poistettiin sieppi ja etsijät,niin johan syntyi! Muksut halusivat ehdottomasti ottaa matsin Ohjaajt vs. Muksut! Ohjaajat veivät ottelun nimiinsä huikeat 20 - 5!!

Ottelun jälkeen oli mukava siemaista pienet espressot ja quiche lorrainet. Mitä ikinä olivatkaan, olivat hyviä. Pienen paussin jälkeen halusimme kokeilla Ranskan ympäriajoa. Tämä ei tapahtunut perinteisisti pyörillä, vaan kolmipyöräisillä. Puolessa välissä matkaa pysähdyimme varikkokäynnillä ja jatkoimme loppuun. Kuuma siinä tuli, mutta hauska ja hieno retki.

Ympäriajon jälkeen muksut halusivat ottaa vielä siepittömän Huipsaus-ottelun vanhempia vastaan. Haaste heitetty, haaste hyväksytty! Ottelu näytti jo alussa suunnan ja voiton veivät Muksut lukemin 5 - 1! Vanhemmat olivat kaventaa loppulukemat 5 - 2, mutta tuomari hylkäsi maalin virheen takia.

Sauna ranskalaisittain kiehtoo ja sitä kokeilemaan! Huomenna uusintaottelu Ohjaajia vastaan Muksuilla, mutta missä? Sen verran voi vinkkiä antaa,että tulee piiiiiiiiiitkä laivareissu ja huomenna lausutaan aamusta ohaijoo! ;)

Kopolan viimeinen perhekurssi päivä 1

Viimeinen kurssi alkaa ja taas on luvassa huikea seikkailu! Mieltä hieman kaihertaa se, että tämä todellakin on Kopolan viimeinen perhekurssi. Mistäs hankit kesäksi ennää töitä? Täytyy miettiä muita töitä.

Mutta asiaan! Tänään saapui taas hieno joukko retkeilijöitä. Sisukkaita sieluja ja teräviä mieliä. Ensin hieman tutustuttiin ja pelailtiin yhdessä. Nyt porukka alkaa jo muistaa, ainakin sen oman ja vieruskaverin nimen. Polttopallostakin saimme kolme kovaa mestaria. Allu ja Toni saivat ottaa mittaa muksuista. Arvauksia kummat voittivat???
Saimme myös maistiaisen siitä, mitä voi tapahtua, jos kurssilaismuksut varastaisivat kurssikeskuksen johtajan sukkahousut. Sepitimme tarinan, että joku oli ne pöllinyt ja vihaiset poliisiohjaajat ottivat roistokurssilaisia kiinni. Kun kurssilainen oli saatu kiinni, hänet vietiin yhden ohjaajapoliisin kuulusteltavaksi. Kukaanhan ei tietenkään myöntänyt mitään. Sitten kun nämä muksupuksut ovat vielä niin ovelia, että käyvät pelastamassa kaverinsa kuulusteluista. Lopputuloksena oli se, että turvakameroista saatujen todisteiden valossa, syyllisiksi todettiinkin ohjaajat Allu ja Juli. He vieläpä yrittivät lavastaa viattoman Toni-ohjaajan piilottamalla ko. sukkahousut hänen huoneeseensa. Ja kaiken takana on yleensä nainen ja niin oli tälläkin kertaa. Koko jutun oli suunnitellut kersantti Katariina. Koko joukko saatiin vastuuseen ja johtaja sai sukkahousunsa. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Lopuksi vielä illan kruunaa HK-sininen ja mehu grillikatoksella nuotion ääressä ja sauna! Huomenna päästäänkin tutustumaan Ranskan kulttuuriin. Opimmeko kenties rakkauden ja keittiöalan yhteisen kielen vai törmäämmekö tuohon kuuluisaan rottaan, joka kohosi viemäreistä Ranskan arvostetuimmaksi kokiksi? Ken tietää....Siis Ken, ei Barbie!

Lastenleiri Sotkamossa 3. - 8.6.2013

Meillä oli oikein mahtava Kuuloliiton 7 - 12-vuotiaiden lastenleiri 3. - 8.6.2013 ihanan idyllisessä maalaismaisemassa. Leiri oli Maanselän etapissa, joka sijaitsee Sotkamossa. Me ohjaajat tultiin paikanpäälle jo sunnuntaina, eli leirin alkamispäivän edeltävänä päivänä laittamaan paikkaa pystyyn ja suunnittelemaan tulevaa leiriviikkoa. Majottauduimme kahteen isoon mökkiin, poiken mökkiin ja tyttöjen mökkiin. Mökkeihimme oli matkaa muutama satanen metri, joten kävimme useinmiten vain siellä nukkumassa, muuten olimme kirjaimellisesti lähes koko ajan ulkona. Päivän päätteeksi oli aina ihanaa istahtaa poikien mökin lattialle kuuntelemaan ohjaajien kertomia iltasatuja, siinä vaiheessa lapsista huomasi, että päivän aikana on ollut enemmän kuin riittävästi tekemistä. Tilattiin koko viikoksi aurinkoista ja lämmintä säätä ja onneksemme saimme molemmat!

Maanantaina puolen päivän aikaan lapset saapuivat leiripaikalle vanhempien saattelemana. Paljon oli uusia naamoja mutta myös paljon tuttuja naamoja. Ihanaa nähdä lasten tulevan leirille niin intoa ja tarmoa puhkuen. Vanhemmille järjestettiin pienimuotoinen infotilaisuus samalla kun lasten matkalaukut pakattiin liiton autoon ja lähdimme mökeilleimme majoittautumaan. Majoittautumisen jälkeen tutustuttiin toisiimme omat nimemme kertoen ja erilaisia tutustumisleikkejä lekkien. Leirialueella oli paljon erilaisia eläimiä, joihin oli aivan pakko päästä ensimmäisenä päivänä jo tutustumaan. Siellä oli mm. hevosia, kanoja, poroja, pupuja, lampaita, koira, kissa.... Illemmalla paikalle saapui hullu professori aikakoneen kanssa ja meillä kävi huono tuuri, kun Paha-Eme saapui paikalle ja rikkoi aikakoneemme ja jouduimme 1900-luvun alkupuolelle...... Hups!

Tiistaina lähdimme koko leiriporukka autoilla usean kilometrin päähän oppaamme kanssa, josta keräsimme jokainen itsellemme kivet talteen myöhempää ohjelmanumeroa varten. Ihastelimme myös isoa merkkikiveä, josta opas kertoi meille ja hän kertoi myös paljon sota-ajan juttuja. Oppaan tarinoinnin jälkeen kävelimme koko konkkaronkka noin kuuden kilometrin pituisen lenkin metsäpolkua ja pitkospuita pitkin. Leirin pienimmätkin lapset kävelivät oikein reippaasti koko matkan valittamatta, hyvä lapset!! Pysähdyimme kyllä usein, välillä pidimme evästaukoja ja kävelyvauhti ei ollut päätä huimaava. Kävelyn jälkeen kaikki olivat hikisiä ja uupuneita, joten oli oikein mainio hetki pulahtaa järveen uimaan ja ottaa vähän iisimmin erilaisia pallopelejä pelaillen. Iltasadun aikana Professori kävi meille kertomassa, että leirialueelta saattaa löytyä jalokiviä. Jalokivien avulla voimme rakentaa myöhemmin aikakoneen jonka avulla pääsemme takaisin nykyaikaan.

Keskiviikkona kuntoutusohjaaja tuli vierailemaan ja pitämään keskustelutuokion leiriläisille, jossa käytiin keskustelua erilaisista kuulon asioista ja erilaisia pohdintoja kouluympäristöstä. Kuntsarin tuokion jälkeen meillä oli neljä erilaista rastia, jotka suoritettiin ryhminä: kiven maalausta (ne, jotka kerättiin edellisenä päivänä), tuunattiin kangastusseilla itsellemme leiripaidat, huovutettiin ja tehtiin itsellemme päiväkirjat. Lapset tykkäsivät aivan älyttömästi edellä mainituista rasteista. Päiväkirjojen tekokin oli oikein mukavaa, kun sai kokeilla kyniä, joilla kirjoitettiin ennen vanhaan ja mustetta otettiin oikein mustepurkista. Näillä kynillä oli oikein mukavaa kirjoitella myös loppuviikon muinakin päivinä. Pääsimme ensimmäistä kertaa saunomaan ja sillä aikaa kun toinen porukka oli saunomassa, loppuporukka omaa saunavuoroa odotellessa pääsivät kokeilemaan Geokätköilyä. Saunomisen jälkeen sytytimme nuotion, jossa grillailimme makkaroita ja söimme eväsleipiä. Professori tuli leiriläisten iloksi  vierailemaan ja höpöttelemään omiaan ja joutui järveen ohjaajan tönäisemänä, hupsista! Iltasatu kuunneltiin leirinuotion äärellä.

Totuus tulee lasten suusta, eikös? ;)

Torstaina heti aamujumpan jälkeen oli monta erilaista rastia, jonne täytyi mennä kartan avulla suunnistaen ja rastit liittyivät meihin ohjaajiin. Rasteissa piti mm. etsiä pimeästä kodasta taskulampun avulla ohjaajien esineet ja tunnistaa omistaja. Musiikkirastilla täytyi arvata, mikä biisi on kenenkin ohjaajan lempibiisi. Kädenjälkirastilla täytyi arvata, mikä kädenjälki on kenenkin ohjaajan käsi. Kysymysrastilla oli paljon kysymyksiä meistä ohjaajista, lasten täytyi arvailla mitä hullunkurisia asioita me ohjaajat olemme tehneet. Rastien jälkeen pääsimme leiripaikan vanhan emännän ja isännän isoon tupaan, jossa meille näytettiin kuinka villasta tehdään lankaa, kuinka jauhetaan kahvipapuja ja pääsimme itse leipomaan rieskoja. Oli mielenkiintoista kuunnella, millaista elämää on eletty sota-aikaan, kuinka ruuasta oli pulaa jne. Saimme nauttia välipalaksi itse leipomamme rieskat ja ohjaajat joivat itse jauhetuista kahvipavuista tehtyä kahvia. Päästiin myös hevosajelulle, oli aika kuninkaallinen olo vaunun kyydissä istuskellessa. Illalla oli ohjaajien vuoro laittaa Tötterö-teatteri pystyyn ja teatteriin pääsi mukaan antamalla pikkukiven. Meillä ohjaajilla oli erilaisia sketsejä ja esityksiä leiriläisille, joihinkin juttuihin leiriläisetkin pääsivät mukaan näyttelemään. Saimme nauraa vatsalihaksemme kipeiksi!

Perjantaina olikin jo viimeinen kokonainen päivä. Viimeinen kokonainen päivähän tarkottaa sitä, että on olympialaisten aika. Kisailimme ryhmissä ja lajeina olivat mm. ohjaajamme Joelin hikisukan heittoa, vesiviesti, pallonkuljetusviesti.. Ryhmähenki oli aivan huikea, kaikki hurrasivat ja kannustivat toisiaan! Saimme vieraaksemme kuuloviestin toimittajan, joka otti meistä kuvia ja muutamalta leiriläiseltä ja allekirjoittaneelta haastattelut. Seurailkaa siis elokuussa ilmestyvää kuuloviesti-lehteä, sieltä löytyy juttua meistä ja meidän leiristä. Pääsi toimittajakin osalliseksi meidän hurjiin olympialaisiin ja hänkin vahingossa vähän kastui vesiastian ohjaajan otteesta liuetessa, mutta onneksi mitään vakavaa ei sattunut. Kun oli viimeinen ilta yhdessä tällä porukalla, oli aika järjestää päättäjäisjuhlat. Lapset pääsivät saunomaan ja koristelemaan isoa kotaa, jossa oli hyvää musiikkia, ohjelmaa ja maukasta naposteltavaa. Saimme rakennettua uuden toimivan aikakoneen ja pääsimme takaisin nykyaikaan. Professori ja Paha-Eme (tai Puskajukka, niin kuin lapset häntä kutsuivat) tanssivat ja leikkivät meidän kanssa koko illan.

Lauantai-päivä, eli viimeinen päivä vierähti erittäin nopeasti tavaroita pakkaillen, viimeisiä leikkejä leikkien ja muiden leiriläisten kanssa jutellen. Sittenpä vanhemmat tulivatkin jo hakemaan, voi sitä leiriläisten riemun määrää! Oli mahtavaa päästä vanhemmille kertomaan, mitä kaikkea mahtavaa olemme puuhanneet leiriviikon aikana ja esittelemään kaikkia uusia kavereita. Lopuksi vielä yhdessä jaettiin palkinnot ja leiridiplomit, sen oli aivan jokainen leiriläinen ansainnut! Sitten olikin aika sanoa lapsille heipat ja tulihan siinä väkisinkin tippa linssiin, kun kaikki oli taas ohitse. Jokainen meistä on taas yhden mahtavan muiston ja kokemuksen verran rikkaampi. Me ohjaajat jäimme leiripaikalle purkamaan leiriä ja pakkaamaan kaikki leirikamat autoon ja sitten oli pientä palaveria ja sen jälkeen me ohjaajatkin lähdimme omiin koteihimme väsyneinä, mutta onnellisina.

Leiri oli oikein mahtava ja onnistunut niin lasten, kuin ohjaajien osalta. Raskasta hommaa se on, mutta tiedämme tekevämme tärkeää ja korvaamatonta työtä. On tärkeää ja mahtavaa olla ns. roolimallina leiriläisille, olla osana oman identiteetin kasvun vahvistajana ja näyttää, että meillä muillakin on huono kuulo ja pärjäämme oikein mainiosti siitäkin huolimatta. Tärkeää on myös tavata uusia huonokuuloisia kavereita ja näistäkin syntyy varmasti elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Kiitos kuuluu ihan jokaiselle leiriläiselle ja ohjaajalle, teitte tästäkin leiristä ikimuistoisen! Toivottavasti tavataan näillä leireillä myös ensi vuonna!

- Jenni

Perhekurssi 3 päivä 4

Aamulla aikainen herätys ja lentoasemalle odottamaan Air Indiansin lennon lähtöä. Yllätykseksemme olimme saaneet seitsemän konetta, joilla pääsi matkustamaan pareittain. Seitsemän paria sitten vain ja matkaan! Lennon aikana saimme väistellä toisia koneita, koska meille ei oltu kerrottu mistään lentoreiteistä. Me vain matkasimme suoraan Meksikosta Intiaan.
Intiaan päästyämme, aloitimme suorilta Intialaiset olympiksit eli olympialaiset. Ensimmäisenä hauskana lajina oli appelsiiniheiluri, jossa kilpailijoiden vyötärölle sidottiin sukkanauha, jonka kärjessä komeili juurikin se appelsiini. Appelsiinia heilutettiin lannetta edestakaisin liikkeellä ja samalla koetettiin osua maassa olevaan palloon. Pallo oli tarkoitus kuljettaa radan läpi ja takaisin. Ei niin helppoa, kun luulisi. Tosin jotkut näyttivät siltä, että on kotona tultu harjoiteltua...
Seuraavana lajina oli tietovisa, jossa kilpailijoiden aivonystyrät laitettiin koetuksille. Kilpailu oli tasainen ja voittaja joukkue saatiin selville, vasta bonuskysymys kierroksella.
intialaisten suosima pillikeihäänheitto oli menestys ja taisi siellä joku meidän miehistä tehdä ennätyksenkin. Välittömästi tämän jälkeen oli pituushyppy. Joku loikki niin paljon, että aloin epäillä jotain jänissukua osallistujan osalta...
Seuraavana lajina oli vesiviesti. Ganges-joesta haettava vesi reikäisellä saavilla suurempaan saaviin tuotti jonkin verran hankaluuksia, mutta astiat täyttyivät pikkuhiljaa. Jostain kumman syystä retkeilijä joukkomme oli saanut päähänsä, että lisäpisteitä sai, kun heitti vettä samalla ohjaaja Tonin päälle. Tonihan oli kilpailun jälkeen märkä kuin..... Kyllä te tiedätte. Osallistujilla tuntui kuitenkin olevan hauskaa! :)
Tämän jälkeen oli kilpailu, johon muksuja ei päästetty lainkaan. Laji vaati itsekuria, kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja ennen kaikkea rohkeutta ja supisuomalaista sisua. En nyt tarkoita niitä lähikaupan karkkihyllyllä lojuvia Sisu-karamellipastilleja, vaan aitoa sisua. Vanhempien piti nimittäin saada keksi (En harrasta piilomainontaa, mutta Domino-keksi) otsaltaan suuhun, koskematta siihen käsillä tai millään muullakaan. Voitte kuvitella vanhempien ilmeet, kun keksit alkoivat pikkuhiljaa kadota jokaisen naamalta... :)
Seuraavana lajina oli odotettu laji. Niin odotettu laji, että siitä odotuksen määrästä, jos olisi rullattu lankakerä, niin siitä langasta olisi voinut rakentaa vaikka uuden kiinan muurin. Nimittäin HUUTOVIESTI!!! Kilpailijat juoksivat siis viestiperiaatteella niin pitkään, kun keuhkoissa riitti ilma. Ja tämä viesti juostiin Intian F1-radalla. Eräs meistä juoksi puolitoista kierrosta, ennen kuin happi pääsi loppumaan. Iso käsi hänelle!
Kaiken sen huudon jälkeen, vanhemmat saivat tienata vielä tärkeitä pisteitä joukkueelleen. Heidän tehtävänään oli ylittää Ganges-joki pienen pienellä lautalla siten, että aina oli kyydissä vähintään yksi ja pyhään veteen osuttua, joutui koko ryhmä palaamaan takaisin rantaan. Siinä riitti vanhemmille pähkäilyä. ;)

Olympiksien jälkeen oli vuorossa Intian Kadonneiden rubiinien etsintä. Suorittamalla erilaisia tehtäviä, saimme vihjeitä rubiinien todennäköisimmistä olinpaikoista. Tehtävinä oli mm. Aladdinin taikamaton kääntöä, sudokua ja kirikettin pelaamista. Kirikettin muistutti lajina pesäpalloa, mutta joitain hienoja eroja oli. Maila ei ollut puolentoista litran limsapulloa isompi ja pallona oli pienen pienen pieni, tuskin halkaisijaltaan peukalon mittaa oleva pallo. Kaiken lisäksi pallo oli todella pehmeä, mikä vei lyöntitekniikan aivan uusille ulottuvuuksille. Pesien suhteen ero taas oli siinä, että pesälle ei ollut pakko jäädä, vaan jos kerkesit käydä ykköspesällä, sait yhden pisteen mukaan. Ja jos kerkesit käydä kakkospesällä, sait kaksi pistettä mukaan. Pisteet saatiin aina talteen omalle joukkueelle VAIN jos pääsi juoksemaan vielä ns. kotiin ennen kuin pallo palautui heittäjälle. Rubiinit löydettiin ja saimme kiitokseksi liput Intiassa pelattavaan Huipsaus otteluun. Pelivälineenä käytettiin frisbeetä ja maalista sai kymmenen pistettä. Sieppinä toimi lasten petanque-pelistä poimittu pieni, musta kuula, jota ohjaajat heittelivät kentän laidoilta keskenään. Etsijöinä toimi molemmista joukkueista yksi henkilö, joka yritti saada siepin kiinni. Kansainvälinen Huipsauskomitea KanHuiKo, on kieltänyt ns. ryhmyjen peluutuksen liiallisten aivotärähdyksien vuoksi, joten mekään emme kyseisiä pelivälineitä käyttäneet.

Ottelun jälkeen siirryimme suureen palatsiin, jossa paikallinen käsiminipallojoukkue harjoitteli. He tarjoutuivat pelaamaan kanssamme kyseistä peliä. Säännöt olivat muuten samat kuin käsipallossa, mutta pallo oli golfpallon kokoinen ja pehmeä. Otimme joukkueiksi aikuiset vastaan lapset. Lapset saivat niukan 2-1 tappion, mutta ilmoittivat samalla, että aamulla vielä uusintaottelu, ennen saapumista takaisin Suomeen. Sehän sopii! :D

Vielä intialaiseen saunaan ja lettujen paistoa suomalaisittain. Mukana ehkä hieman HK-sinistä, jota sattuu jollakulla olevan mukana. Huomenna sitten taas koti Suomi tai Suami, kuten jossakin päin sanovat. Saunomisiin ja terveisiin!

Perhekurssi 3 päivä 3

Links 2, links 2 3 4 links!
Saksan maaperältä lähdettiinkin sitten laivalla kohti Me-me-Meksikoa! Laivareissua hankaloitti se, että Saksasta ei saatu, kuin kaksi pientä paattia. Ahdas tunnelma ja tehoton moottori (saksalaista laatua) takasivat sen, että liki kahden tunnin matkassa riitti miettimistä. Kyllä, laivamatkamme kesti 1 tuntia ja 37 minuuttia!!! Varmaan ennätys...

Meksikon rannoilla tutustuimme meksikolaiseen perinne lajiin, Meksikon nopein -kilpailuun. Osallistujat kävivät vieretysten rinkiin ja los senior tuomarios laitettiin keskelle. Los Tuomarios osoitti jotakuta sormella ja tämän piti mahdollisimman nopeasti kyykistyä. Tämä oli erittäinkin suotuisaa, koska hänen molemmin puolin olevat vieruskumppanit, vetivät aseet koteloistaan ja nopeampi selvisi. Tämä armoton peli ei erästä retkeilijäämme hätkäyttänyt, vaan hän otti osaa kilpailuun. Senioritamme piti päänsä kylmänä tiukassa kamppailussa ja kaikkien yllätykseksi voitti koko touhun. Tämän jälkeen vietettiin kunnon fiestat, jossa meidän seniorita kruunattiin Meksikon nopeimman kuningattareksi, Los Seniorita Gonzaleksi.

Fiestan jälkeen tutustuimme meksikolaisten kansallisurheiluun. Kovaa suosiota herättänyt, maailmallakin kokoajan päätään nostava jalkapohjapallo on syntyisin Meksikosta. Meksikolaiset olivat kuulotiedon perusteella tuumanneet, että palloa on huomattavasti vaikeampaa käsitellä pelkillä jalkapohjilla. Tämän takia jalkapalloa osaavat pelaajat eivät ole niin suuressa suosiossa kun jalkapohjapallon pelaajat. Taas oli yhden senioritan vuoro näyttää Meksikon miehille, mistä suomalaisen naissukupuolen edustajat on tehty. Hän otti osaa tuohon kuninkaalliseen lajiin aivan yksin ja pisti loppulukemiksi 3 - 0!!! Taas kruunattiin seniorita ja vietettiin fiestaa...

Kuten meksikolaiseen tapaan kuuluu, fiestan jälkeen vietimme kunnon siestat, ennen ratsaille lähtöä. Paikalliseen hevostilaan oli meille annettu kunnon kaakit joilla viilettää pitkin Meksikoa.

Saunaa kyselimme ja saimme suuren huoneen, jossa oli tacoja sun muuta laitettu valtavan pöydän päälle. Opas kertoi, että kun tämän kaiken syömme, emme saunaa tarvitsekkaan. Korkeintaan vettä. Tiedättekö, ei puhunut palturia....

Polttavin takapuolin ja hikisine kasvoinemme jatkamme huomenna kohti Intiaa, jossa meillä luvassa urheilua intialaisittain.

Kopolan perhekurssi 3 päivä 2

Kutten tag! (Kuten täällä päin sanotaan.) Aamulla pääsimme tunneliautopahnin jälkeen marssimaan Suomesta kohti Saksan maata. Sana "vasen" tuli retkeilijöidemme mielestä matkan aikana kovinkin tututksi. Opettelimme siis samalla saksaa. Links 2, links 2, links 2 3 4 links!
Kävimme myös katsomassa Saksan jalkapallomaajoukkueen harjoituksia. Eräs W. Tell, meidän ryhmästä haastoi yksinään koko joukkueen ja jakoi kunniakkaan 5 - 3 voiton jälkeen nimikirjoituksiaan.
Tämän hienon ottelun jälkeen siirryimme sotilasalueelle kokeilemaan kuntolaitteita, joita Saksan kuuluisat nats.... siis sotilaat käyttivät. Tonikin löysi mieluisensa. Tosin laite, johon Toni tykästyi, herätti muissa hieman hilpeyttä. Kun jokainen oli saanut kokeilla jokaista laitetta, oli aika hyvästellä sotilas ystävämme.
Berliinissä valmistimme itsellemme liput, tulevia kisoja varten. Sain kirjeen meidän matkaoppaalta,että paikka, johon torstaina piipahdamme järjestää kisat, johon meidät on ilmoitettu kahtena joukkueena. Teimme siis kaksi joukkuetta. Ensimmäinen joukkue sai nimekseen Täh?Tiimi. Toinen joukkue ristittiin All Space-joukkueeksi.
Tämän puuhastelun jälkeen vietimme hetken Saksan kuuluisalla formularadalla. Saimme todistaa konkarin ja juniorin keskeistä kilpaa. Molemmat saksalaisia maailmanmestareita, kuulema. Nimetkin aivan outoja... Joku Michael Schumacher ja joku Sebastian Vettel. Kyllähän nuo näyttivät jotenkuten autoa käsittelevän. Tunnen kyllä muuan Räikkösen ja erään Häkkisen, joilla auto pysyy paremmin käsissä.
Aika kului nopeasti ja illemmalla pääsimme kokeilemaan lipunryöstöä. Kisaa otettiin tytöt vastaan pojat joukkueilla. Tytöthän sen veivät kirkkaasti 3 - 0... Uusintaa odotellessa tytöt!
Takaisku ei ollut pojille ainoa. Saunaa ei oltu laitettu valmiiksi, joten arvon naisväki joutui odottamaan tunnnin, jotta pääsevät saunaan ja tämän vuoksi miestenkin sauna siirtyy. Voih! Saunan jälkeen taas iltapuuhat ja nukkumaan, koska huomenna on taas uusi touhukas päivä.

Kopolan perhekurssi 3 päivä 1

Taas alkaa yksi jännittävä viikko Kopolassa. Perheet saapuivat iloisin mielin seuraamme ja kurssin aloitustilaisuuden jälkeen päästiinkin tutustumaan toisiimme.
Lapset voittivat aikuiset hienosti jonon muodostus kisassa. Tottakai, kun motivaationa oli Tonin kuukauden palkan säilyttäminen. Toni kun uskaltaa laittaa joka ikinen kerta palkkansa likoon lasten puolesta. Eli luottoa löytyy.
Suomen heinäkuisen päivän aikana emme paljon pihalla olleet. Syynä tähän oli tietysti hurrikaani Katariinan kaltainen tuuli ja vettä satoi, kuin kuuluisilla Aliisan putouksilla. Liekkö tämä ilma, joka tekee porukan niin kipeän oloiseksi, mutta onneksi meillä päivystää lähes läheinen läheshoitaja, Emmi! Omien sanojensa mukaan diaknoosi hoituu vaikka tekstiviestinä. :)
Huomenna päästään taas reissaamaan ja tällä kertaa matkaamme autoteollisuusmaahan, Saksaan. Mitä kaikkea tuo Saksa meille antaakaan? Arjalaista oppia vaiko autonasennus kursseja?? Lue huominen päivitys,niin tiedät!

Perhekurssi 2 viimeinen päivä

Oma maa mansikka,muu maa mustikka! Se täytyy sanoa, kun Ameriikan mailta yksityis jumbojetillä pääsee matkustamaan takaisin kotiin.
Muistoja oli jäänyt jokaisen retkeilijän mieleen mm. Huipsaus saavutti suuren suosion ja Suomen huipsauksen maajoukkue sai uuden mestari etsijän.
Palaute reissusta oli sensaatiomainen. Ainut risu tuli säästä, mutta me emme valitettavasti siihen voi vaikuttaa...
Kopolan matkailukeskus hiljenee ja kiittää lukijoita!

-Toni "TonZa" Kesti

Perhekurssi 2 päivä 3

Aamu lankesi meille sateisena. Hyvästelimme kuningaskunnan ja lähdimme iloisesti huutaen juoksemaan kohti Amerikkaa. Saimmekin juosta melko kauan. Tuleekin mieleeni elokuva, jossa eräs Metsä päätti vain juosta, vailla mitään syytä. Run Forrest, run!
Pääsimme Amerikkaan ja heti meitä vastaan tuli muuan miekkonen. Esitteli itsensä Obamaksi. Ihan tuntematon. Tuntui kuitenkin tietävän yhtä sun toista Ameriikasta.
Obama antoi meille tehtäväksi koota ryhmästämme kaksi joukkuetta ja molempien joukkueiden täytyi suunnitella nimet sekä liput. Tuumasta toimeen. Lopuksi edessämme seisoi kaksi hienoa lippua kantavaa joukkuetta. Toinen kantoi Salamat- ja toinen Voittajat nimeä.
Kun olimme saaneet kaiken valmiiksi, yllätti Obama meidät ilmoittaen, että olemme päässeet kunniavieraiksi heidän olympialaisiinsa.
Ensimmäisenä mittelimme aivotyöskentelyssä. Tietokilpailussa pistettiin aivot koville kiperillä ja vaikeilla kysymyksillä. Päihitimme USA:n kuitenkin niukasti....
Tietokilpailun jälkeen oli pituushyppyä, jonka jälkeen keihäänheittoa pillillä. Tyylejä oli monenlaisia ja yksi olisi halunnut heittää pillikeihään puhaltamalla. Veikeä veijari! :) Pillikeihäänheiton jälkeen oli kassi viesti, jossa jostain kumman syystä sukkanauhan varteen laitetulla mandariinilla hutkittin palloa eteenpäin, lantiota hyväksi käyttäen. Ihmeellistä kansaa nuo amerikaanot.
Tämän oudon lajin jälkeen meidät perehdytettiin toiseen suosittuun lajiin. Hit the target nimisessä lajissa pyrittiin saamaan kynä tyhjään Coca-cola -puolloon. Ei niin helppoa kun luulisi. Haastena oli nimittäin se, että kynä oli sidottu lankaan ja lanka kilpailijoihin. Koittakaapa itse. Obama näytti meille mestari suorituksen aikaan 0.9 sekuntia. Lieneekö harjoitellut...
Mitäpä olisi Amerikan valtaus ilman vanhaa kunnon Kulta-Jaskan kultajahtia!?! Kulta-Jaska haastoi meidät aarteen etsintään. Eri tehtävien kautta ryhmä sai vihjelappuja aarteen olinpaikasta. Tehtävinä oli mm. sudokua ja minigolfia Obaman tyyliin.
Obaman puttimailassa oli monta riviä hapsuja, joiden takia maila näytti lattiaharjalta. Kuulema uusinta muotia heillä päin. Noh, pallona toimi normaalia golfpalloa hiukan pienempi musta kuula, joka piti kyseisellä mailalla saada Iron Holeen,eli rautareikään. Tämä kyseinen "reikä" muistutti erehdyttävästi meillä kotona käytettävää kattilaa. Jokaisesta reikään osumisesta sai luvan heittää Obamaa päin näköä amerikkalaisella jalkapallolla. Tiesittekö, että tällä Obamalla oli myös kuulokoje? Ei ole enää, koska yksi retkeilijöistä oli niin tarkka heitoissaan, että heitti pallon suoraan Obaman kojeeseen. Rikkihän se meni, mutta Obama vannotti, että hänellä olisi varakojeita vaikka muillekin jakaa.
Kun kaikki vihjeet oli saatu kasaan, pääsimme etsimään itse aarretta. Aarre löyti ja palkinnoksi avusta Kulta-Jaska antoi koko aarteen meille. Nyt on sitten varaa ostaa lentoliput huomen aamuksi suoraan kotiin, Suomeen.
Touhurikkaan päivän päätteeksi saimmekin huomata, että tämä oppaaksi luultu Obama olikin koko USA:n presidentti. Onhan meilläkin Niinistö, mutta tämä Obama onkin ihan eri poika... KOKO USA:N POMO!!! Huhhuh, sanon minä.
Obama kutsui meidät Valkoiseen taloonsa yöpymään. Sanoin, että on meilläkin Helsingissä ValkeaTalo, eli VaTa, mutta tämä amerikkalainen versio siitä ole yhtään huonompi. Samalla viivalla ovat. ;)
Täältä Amerikasta kiitetään ja kuitataan! Huomenna takaisin Suomeen ja vielä Obaman yksityiskoneella!

Perhekurssi 2 päivä 2

Toinen kurssipäivä takana ja kohteena sateinen Englanti. Englannin vallitsevasta säästä poiketen, saimme kivan aurinkoisen sään.
Aamumme alkoi Julian opastamalla maanalaisella kierroksella. Joukkueet ottivat toisistaan mittaa tunnelipallon merkeissä. Tämän jälkeen retkeilijämme saivat virittää omat laivansa vesille ja seilata Afrikasta kohti Brittilää. Venheissä oli vain pari pulmaa. Matkarahastomme oli Afrikan vierailun jälkeen huvennut,koska sitä kuuluisaa tähteä etsittiin niin kauan,eikä se ilmaista ole, niin veneet olivat kovin pieniä. Ryhmä joutuikin tarkoin miettimään,miten saada koko ryhmä määränpäähän. Hommaa vaikeutti se, että Afrikan heimolta saatu kunnia valtikka piti olla kokoajan mukana. Lisäksi mukana täytyi olla myös kapteeni joka ohjasi laivaa. Monta reissuahan siinä sitten tehtiin meren yli. Lisäksi toinen ryhmä unohti viimeisellä reissullaan valtikan, joten yksi käännytettiin vielä se hakemaan.
Kun oltiin päästy turvallisesti Englantiin,perehdyimme erään nuoren retkeilijän kanssa paikalliseen ruokakulttuuriin. Maistelimme erinäisiä juustokakkuja,sekä kehittelimme heille oman hampurilaisen. Sopii ko. purilainen myös kasvissyöjille. ;)
Tämän kulinaarisen nautinnon aikana muut retkeilijät harjoittivat muistiaan ja pelasivat paikallista "Pantomiimi muistipeliä." Ja hyvin pelasivatkin. Voittivat paikallisen mestarin Jamen Never Gues Wrongin 6-0!!! Hyvä meidän joukkue! :)
Muistipelin jälkeen päivämme jatkui brittiläisten perinnelajilla eli Huipsauksella. Äkkipikaisimmat näsäkkäät tietäjät luulivat,että kyseessä olisi erään tuntemattoman salama arpisen pojan seikkailuista tuttu Huispaus-peli,mutta saivat huomata,että kyse olikin ihan toinenlaisesta pelistä.
Itse asiassa tämä toistaiseksi itselleni hieman tuntemattomaksi jäänyt Huispaus, vai mikä se nyt oli, juontaa juurensa juurikin aiemmin mainitusta Huipsauksesta. Tarkistin asian juuri tuolta MaHuKo:sta. (Maailmalaajuinen Huipsauskomitea)
Tämän kertainen Huipsaus-matsi päättyi punaisten voittoon lukemin 5-7.
Rankan ottelun jälkeen pääsimme kuninkaallisten palatsiin tutustumaan itsensä kuningatar Elisabethin ratsuihin. Yllätykseksemme saimme tetää,että Kuningatar ratsastaa ylpeänä juurikin Suomenhevosella. OHHOH!!! Ja prinssi Charles ratsastaa Skotlanninponilla.... Aina voi oppia jotain uutta! :)
Kuninkaallisen vierailun jälkeen, pääsimme Ellun (Elisabeth) huvilalle viettämään yömme. Pyynnöstä saimme saunan ja järjestivät meille järvenkin. Nyt viuhtomaan oikein olan takaa ja opetetaan prinsseille suomen kansan maammelaulu!
Huomenna eessämme siintää suuri ja mahtava, ei neuvostoliitto, vaan Amerikka!
USA, USA, USA!!!!

Perhekurssi 2 päivä 1

Kesän toinen perhekurssi Kopolassa on startannut! Teema on sama kuin edellisellä kurssilla. Eri työntekijät ja kurssilaiset tekevät siitä kuitenkin erillaisen.

Ensimmäinen kokonainen kurssipäivä takana.
Lähdimme aamunavauksen jälkeen,joka muuten toimi nimellä "Kanaemon aamunavaus" patikoimaan kotosuomesta esteradan merkeissä kohti Afrikkaa. Afrikassa näimme norsuja, joista pitkän kilpailun jälkeen löysimme mahtavimman,komeimman,kauneimman ja tylikkäimmän norsun. Afrikan tähteäkin etsittiin ja aika moni löysi tämän himoitun tähden. Liekkö jotkut varkaat tanssineet sadetanssia, kun yht äkkiä niskaamme osui sade. Tämän takia jouduimme siirtymään savimajaamme askartelemaan itsellemme uudet korut sekä yritimme löytää keinotekoista Afrikantähteä paikallisen lautapelin muodossa.
Polttavaa palloakin kerkesimme väistelemään, sekä juoksimme nukkuvia leijonia karkuun,koska mölyapinamme,eli muksut,herättivät kyseesä olevat leijonat.
Nyt kun touhukas päivä alkaa olla ohi, on aika päästä tutustumaan paikalliseen saunakulttuuriin ja pulahtaa Saharan armottoman kuuman autiomaan keitaan veteen.
huomenna katseemme siirtyvät kohti Brittilää,eli Englantiin. Luvassa varmasti englantilaista kulttuuria hevosineen ja Maija Poppasineen. Taitaa joukosta EHKÄ löytyä muuan velho-poikanenkin.... Ken tietää. ;)

Kesätunnelmia Kopolasta, Kuulovammaisten perhekurssi 1

Työpäivä kopolassa nro 1. 
Perheisiin ja muksuihin tutustumista. Olen siis kuulovammaisten perhekurssilla lastenohjaajana. Päätimme viikolle teeman, joka tottelee nimeä inttereil-viikko. Tiistai aamuna lähdemme ns. soutaen Afrikkaan. Katsotaan miten meidän käy.. Seuraava info ensi yönä. Työporukka on kyllä mahtava. Tullaan hyvin toimeen.

Työpäpäivä kopolassa nro. 2 
Aamulla kanaemon tahtiin vanhemmat luennolle ja muksut Kallen opastamalle souturetkelle Afrikaan. Osuva kohde näin aurinkoiselle päivälle. Muksuja on juotettu,syötetty ja pidetty varjossa. Aurinko ja lämpö ovat hellineet. Valitan kylmästä niin paljon,että kesällä en uskalla lämmöstä valittaa kertaakaan... Muksut tekivät yhdessä vanhempien kanssa joukkueliput,jossa on joukkueen nimi sekä omat hienot kuvat,sekä värit. Halukkaat tekivät itselleen helmikorun. Itse tein(ylläri pylläri) keltamustavalkoisen korun.. On muuten hieno!!! Illalla ohjaajien kesken pidämme fiilikierroksen,jossa jokainen saa kertoa omia mietteitään päivästä... Innolla odotan taas keskusteluja. Ja nämä keskustelut ovat tietenkin luottamuksellusia. Huomenna matkaamme junan avulla Brittein saarille. Mitähähän kaikkea jännää siellä...

Työpäivä Kopolassa nro 3
Afrikan mailla nähtiin aamutuimaan neljän tallin formulakisat,jossa voiton vei Red Bull-talli. Vielä ennen Brittein saarille matkaavan junan kyytiin hyppäämistä, näimme vielä muutaman norsun. Kyllä,norsuja! Sen jälkeen juna matkasi Lontooseen, jossa muksut pääsivät testaamaan muistiaan perinteiseen brittiläiseen tapaan muistipelin avulla. Ohjaajat Toni ja Julia ottivat myös mittaa keskenään, ja tällä kertaa voitto meni miesedustukseen. Ehkä ensikerralla sitten Julia? Tämän jälkeen revanssiottelu pojat vastaan tytöt lipun/valtikan ryöstöstä. Viimekerralla tytöt veivät voitoin 2-1! Hyvä tytöt. Tälläkin kertaa tytöt veivät 2-0... Brittein saarissa kun olemme,niin oli osuvaa,että lähdimme käymään yhdessä vanhempien kanssa läheisellä hevostallilla. Muksut nauttivat,mutta vanhemmille tuli suru puseroo,kun he eivät päässeet ratsastamaan. Ymmärrän hyvin.. :| Päivän päätteeksi muksut pääsivät vielä oppimiskokemukselle tietokoneiden ja erityisopettajan kanssa. Saunat ja nukkumaan. Siinä tämä päivä. Huomenna tutkimme vielä britti-keksintöä,nimittäin Harry Potteria ja hänen taikamaailmassa tuttua peliä, Huispausta. Mitä saammekaan aikaan luudilla,kun niillä emme osaa lentää... vai emmekö? Tämän jälkeen matkaamme lentokoneella Amerikkaan. Mitäs kummallisuuksia siellä nähdä saan?

Työpäivä Kopolassa nro 4
Meillä oli brityein saarilla niin paljon jännää tekemistä,että päätimmekin jäädä näille sijoille. Aamulla keskustelimme muksujen kanssa kuulokojeista ja niiden apuvälineistä. Kerroin mm. laitteesta,jonka olin kytkenyt opiskeluaikoina kämpillä soittimeen. No sitten kun olin luennolla, niin T-asento päälle ja musiikki kuulu. Siellä sitten musiikin tahtiin päätä nyökytellen olin siis samaa mieltä luennoitsijan kanssa. Eräs muksu halusi itselleenkin samanlaisen kapistuksen.Markkinointi onnistunut!!! Sitten oli vuorossa olympialaiset. Oli ohjaajista esitettyjä kysymyksiä, pillin heittoa, vauhditonta pituushyppyä, huutoviestiä ja vesiviesti. Lisäpisteitä sai, JOS onnistui kastelemaan Tonin. Sen tietää miten siinä käy... Tehtävä saatettin loppuun kaatamalla vedet Tonin päälle. Muutamalle pienemmälle annoin mahdollisuuden kaataa äitinsä kanssa lisää vettä päälleni. Voi sitä riemua molempien naurussa ja silmissä. Syönnin jälkeen opetettiin Harry Potterista tutun, Huispauksen suomalaisversio, Huipsaus! Pelivälineenä käytettiin fesbeetä ja maalista sai kymmenen pistettä. Sieppinä toimi lasten petanque-pelistä poimittu pieni,musta luula, jota ohjaajat heittelivät kentän laidoilta keskenään. Etsijöinä toimi molemmista joukkueista yksi henkilö, joja yritti saada siepin kiinni. Eräs etsijöistä sai siepin kahteen kertaan kiinni suoraan ilmasta... Huhhh, mikä taidon näyte. Ammatti on tällä muksulla käytännössä jo varma. Kansainvälinen Huipsauskomitea KanHuiKo, on kieltänyt ns. ryhmyjen peluutuksen liiallisten aivotärähdyksien vuoksi,joten mekään emme kyseisiä pelivälineitä käyttäneet. Adressi on jo menossa,älkää huoliko! Tämän jännittävän pelin jälkeen alkoi Kultakuume-aarteen metsästys. Muksut saivat tehtävien kautta vihjeitä aarteen olinpaikasta. Tehtävinä oli mm. luottoharjoitus, sudoku, maton kääntö ja heitä Tonia pallolla päähän. Päässä on kuhmu.. Jes! Aarteen jälkeen muksut ottivat matsin jalkapalloa ohjaajia vastaan. Ohjaajille tällä kertaa 3-2! Sen jälkeen pieni tauko ja matsi viirin/lupun ryöstöä. Tämä matsi muksuille 4-1!!! Ohjaajilta puuttui kärkisentteri Kalle. Siinä tappion syy. Vielä viimeiset saunat ja lettujen paistot, niin tämä viikko alkaa olla paketissa. Lainaten itseäni aamupäivästä "Toni kiittää,kumartaa ja niiaa!", jonka jälkeen tekee kaiken!

- Toni 

Lisätietoja Kopolan kurssikeskuksesta tästä! 

IFHOHYP AGM - Tukholma

Osallistujat

IFHOHYPin vuosikokous järjestettiin tänä vuonna Tukholmassa 10.-14.4.2013. Lähdimme keskiviikko päivänä lentämään kohti Ruotsia yhdessä kansainvälisyysvastaavamme Jessen sekä muuten vain asiasta kiinnostuneen Joonaksen kanssa. Lentokentältä matka jatkui julkisilla Tukholman lipeillä siaitsevaan Kärsögårdeniin, minne kokoustilat ja majoittuminen oli järjestetty. Majoitusrakennus oli hyvin ahdas ja pelkkää käytävää. Seinät olivat paperia ja kerrossängyt huojuivat jonkun tömistellessä ohi. Eräs mies erehtyikin luulemaan tärinää maanjäristykseksi. Lisäksi raskaat ovet paukkuivat. Nukkuminen oli siis hankalaa, ennenkuin koko rakennus hiljeni. Se oli hiukan harmi, sillä itselläni oli usein iltaisin olo että pää räjähtää sen kaiken keskittymisen ääressä ja monen muun tavoin olisin tarvinnut kunnon yöunet. Näillä mentiin. Paikanpäällä ruoka oli kuitenkin erittäin hyvää.

Ensimmäiset jännityksen sekaiset fiilikset olivat suunnilleen: Apua, mitä mä täällä teen? Minä, jolle vieraat kielet ovat aina olleet yski suurimpia kompastuskiviä muun muassa opiskelussa? Fiilis vain vahvistui Jessen ja Joonaksen ollessa alusta loppuun kuin kalat vedessä. Ihmisten kanssa jutellessa yllätyksekseni ymmärsin ihmeen hyvin, kunhan ensin sain puheesta ja erilaisista aksenteista selvää. Omien lauseiden muodostamisesta sen sijaan tuli lähinnä sönkötystä ja huitomista. Ihmiset kuitenkin olivat ymmärtäväisiä ja erittäin ystävällisiä ja usein jopa hoksasivat mitä viesteilläni tarkoitin. Moni sanoi, että kielen oppii vain yrittämällä puhua. Yritinhän minä. Kuitenkin suomenkielellä tuon itseäni ja persoonaani esiin sen verran värikkäästi, että ymmärsin sen olevan suorastaan tarve ja täten ärsyynnyin siihen, miten alkeellisesti kykenin itseäni ilmaisemaan. Lopulta päätin lopettaa turhan stressaamisen ja tehdä vain sen minkä pystyin ja jaksoin. Päätöksen jälkeen kaikki meni huomattavasti mukavammin.

Vuosikokoukseen osallistui delegaatteja ja tarkkailijoita kaikkiaan 17 eri maasta: Espanjasta, Hollannista, Israelista, Italiasta, Kuwaitista, Puolasta, Ruotsista, Slovakiasta, Suomesta, Sveitsistä, Tanskasta, Tsekistä, Tunisiasta, Turkista, Ugandasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Varsinaiselle vuosikokoukselle oli varattu yksi kokonainen päivä. Jesse sai kunnian toimia vuosikokuksen puheenjohtajana ja Joonas puolestaan toimi Kuuloliiton delegaattina. Muuhun ohjelmaan kuului työpajoja sekä IFHOHYPin että paikallisen Unga Hörselskadade-järjestön toimesta. Työpajat käsittelivät IFHOHYPin varainkeruuta, taloutta ja tulevaisuuden näkymiä. Unga Hörelskadaden toimesta kuulimme puolestaan ruotsalaisten huonokuuloisten kokemuksia huonokuuloisuudestaan/kuuroudestaan.  Lisäksi ohjelmaan kuului vierailu Tukholman keskustassa. Kävimme myös saunassa ja vietimme iltaisin vapaa-aikaa yhdessä keskustellen ja pelaillen. Viimeisenä iltana tutustuimme myös toistemme kulttuureihin; ruokiin, juomiin, makeisiin, leivonnaisiin, leikkeihin ja tansseihin.

Mielestäni reissu oli antoisa kokemus. Ei siis tarvitse olla mikään englanninkielen huippuosaaja, että voisi paikalle lähteä. Suosittelen kuitenkin, että perusteet olisi jotenkin hallussa. Tosin voin sanoa, että ihan elekielellä pärjää pitkälle. Eli jos on vähänkin sellainen tunne että voisi itse kansainvälisiin juttuihin lähteä, niin kannattaa yrittää. Itse luulen, että opiskelen ja hankkiudun englannin kanssa tekemisiin nyt hieman rohkeammin.

AGMn jälkeen jäin ihmettelemään paria asiaa. En tiennytkään, että sisäkorvaistute ei välttämättä palauta kuuloa niin hyvin, että kykenisi kommunikoimaan puhumalla? Ja että onnistuneen leikkauksen jälkeen voi silti kuuroutua uudelleen? Voi tosin olla, että asiaan vaikuttaa missä vaiheessa implantti on saatu? Ulkomailla tuntuu myös olevan yleistä, että huonokuuloiset ja viittomakieliset ovat samaa porukkaa, joten mikä meitä suomalaisia vaivaa? Olen oikeastaan jo pidemmän aikaa ihmetellyt miksi suomessa nämä ovat kaksi ryhmää jotka syrjivät toisiaan. Nyt tietenkin yleistän. Tiedän, etteivät kaikki kulje sellaisella asenteella. Kuitenkin, onko kyse sitten ymmärryksen puutteesta historiaa ja kulttuuria kohtaan vai yhteisen kielen puuttumisesta? Koketaanko, että mitä tiiviimmin pystytään integroitumaan niin sanottuun normaaliin, sitä parempia tai huonompia ollaan? Sitä enemmän tai vähemmän "meihin" kuuluvia? Tarvitaanko me suomalaiset todella rajatut ääriviivat, jotta tietäisimme keneksi me kasvemme? Pistäkää alle kommenttia!

- Noora

Lisää aiheesta:

mikä on IFHOHYP? 
IFHOHYPin nettisivut
IFHOHYP Facebookissa 
  
Matkaraportti 

Erään nuoren näkemys

Milloin huonosta kuulosta on oikeasti haittaa? Ehkä silloin, kun muut eivät tiedosta huonoa kuuloa. Voivat pitää ylpeänä taikka tyhmänä, kun jatkaa matkaansa vaikka joku huutaa takana jotain, vaikkapa tippuneesta hansikkaasta tai varoittaakseen lattian olevan liukas. Huonokuuloisuuttaan ei mielestäni saisikaan peitellä, vaan siitä pitäisi pystyä kertomaan avoimesti. Tällä en tietenkään tarkoita, ettäkö pitäisi kulkea vaatekappaleessa, missä asia kerrottaisiin kissan kokoisin kirjaimin. Ei, vaan puhua koulussa, työpaikalla sekä kertoa kavereille ja muille läheisille ihmisille. Se ei edes tunnu pelottavalta, kun asiaa ei ikinä ole hyssytelty perheen kesken ja kun kuntoutusohjaaja on opettanut lasta pienestä pitäen itse kertomaan huonokuuloisuudestaan. Vanhempien tuki onkin hyvin tärkeä osa sinuiksi tulemiseen huonokuuloisuutensa kanssa. Jos vanhemmat eivät hyväksy lapsensa huonokuuloisuutta, on lapsen kahta vaikeampaa se itse hyväksyä. Huonokuuloisuutensa hyväksyntä on kuitenkin se lähtöpiste itsenäistymiseen ja pärjäämiseen elämässä. Kuulo on ainutkertainen, eikä vammaa saa hävitettyä. Se on aina osana huonokuuloisen persoonaa. Siksi olisikin hyvä kannustaa lasta omatoimisuuteen ja kehittämään hyvä itsetunto. Suurin osa huonokuuloisista nuorista on joskus tullut kiusatuksi. Mikäli nuori hyväksyy oman kuulonsa, häntä harvemmin jää häiritsemään, jos joku pitää tyhmänä tai jopa kiusaa. Tämä vain kertoo siitä, ettei se ihminen joko tiedä asioiden oikeaa laitaa tai sillä ei vain muuten ole kaikki inkkarit kanootissa. Niitä ihmisiä löytyy aina ja ne etsii jonkun jota kiusata, oli kohde sitten huonokuuloinen tai ei.

Uskon, että ihmiset ovat suhtautuneet minuun ja kuulooni oikein hyvin, sillä en anna huonokuuloisuuteni vaikuttaa elämäni laatuun negatiivisella tavalla, vaan otan siitä enneminkin hyvät puolet irti. On minunkin eteeni tullut vaikeuksia. Jotkut eivät jaksa toistaa samaa asiaa kymmentä kertaa ja jotkut eivät vain halua hengata kuulovammaisen kanssa. Jopa joillakin opettajilla on ollut jokin ihmeen ongelma mahdollistaa vaivaton kuuleminen, vaikka se olisikin ollut vain pieni järjestely kysymys. Puolensa pitämällä ja jutustelu hetkellä tunnin jälkeen saan usein tunneille ilmestymään jos minkälaisia äänentoistopelejä! Kavereita puolestaan ei taas voi pakottaa kaveeraamaan, mutta onneksi taitaa olla vain pieni osa ihmisistä, jotka ovat niin umpimielisiä ja menettävät ainutlaatuisen ystävän vain siksi, etteivät tätä kykene hyväksymään sellaisena kuin hän on. Se mikä minua on auttanut suuresti oman itsetuntoni kehittämisessä, on vertaistuki. Muiden omanikäisteni huonokuuloisten tapaaminen oli mieletön kokemus ja muutti lähes koko elämäni. Aiemmin minulla ei juuri läheisiä kavereita ollut, ensimmäisen leirin jälkeen heitä oli jo kourallinen. Sen jälkeen en olekaan saanut itseäni irti huonokuuloisten toiminnasta. Se antaa minulle henkilökohtaisesti paljon ja on antanut usealle muullekin nuorelle. Harva ihminen pääsee elämässään kokemaan niin tiivistä ”me-henkeä”, kuin mitä huonokuuloisten keskuudessa vallitsee. Vaikka aluksi kurssille lähteminen ei oikein innostanutkaan, olen ikuisesti kiitollinen äidilleni että hän meni minut sinne ilmoittamaan. Asenteeni ennen kurssia oli juurikin se, että muita kaltaisiani tuskin on. Jäisin kurssilla kuitenkin ulkopuoliseksi, kun en viittoakaan osaa tai sitten muut vaan jollain muulla tavoin poikkeaisivat minusta enemmän. Asenne tuntuu nyt hyvinkin lapselliselta ja naurettavalta. Ensiksikin, että olin väärässä ja toiseksi että olen nykyisin erittäin kiinnostunut myös viittomakielisten maailmasta, vaikken siihen ole vielä juuri päässyt sisään. Mielestäni jokaisen tulisi oppia viittomaan, sillä on jotenkin surullista että huonokuuloiset ja viittomakieliset ovat niin erilleen ajautuneet. Kysehän on loppujen lopuksi ainakin lähes samasta alueesta. Yleinen viittomakielen osaaminen voisi tuoda meitä ehkä enemmän yhteen.”Me-henki” on mielestäni ihana asia, mutta siihen ei tulisi myöskään liiaksi koukuttua. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin kuulevia, ja siinä maailmassa meidän kaikkien tulee elää, halusimme sitä tai emme.

Opinnonohjaukselta en saanut paljoa peruskoulussa. Oli vähän sellainen tunne, ettei opoa jaksanut hirveästi kiinnostaa mun tulevaisuus, kunhan saisi oman työnsä hoidettua. Onhan se ymmärrettävää, ettei opo opi tuntemaan läheskään kaikkia oppilaita päälle sadan oppilaan koulussa. Varsinkaan, kun noin kolmasosa porukasta vaihtuu vuosittain uusiksi kasvoiksi. Silti, mun piti päättää yhdeksännen luokan lopussa koko mun tulevaisuudesta. Tiedettävä mikä musta tulee isona! Miksi ihmeessä kuusitoistavuotiaalta vaaditaan jotain sellaista, mitä suurinosa ammatissa työskentelevistä aikuisistakaan ei vielä tiedä? Itse olisin toivonut, että opo olisi kertonut laajemmin erilaisista vaihtoehdoista tai että olisin peräti päässyt niitä näkemään opintokäyntien yhteydessä. Lisäksi olisi ollut mukava kuulla toisen asteen opiskelijoiden suusta, miltä opiskelu on vaikkapa lukiossa tuntunut. Asenne on tärkein. Kuulo ei saisi vaikuttaa estävästi elämään. On totta, että se sulkee mm. syvänmerensukeltajan ammatista haaveilevalta huonokuuloiselta oven nenän edestä ja tuottaa jonkin verran vaikeuksia asiakaspalvelu tilanteissa. Opojen on hyvä tietysti ottaa esteet huomioon, mutta sen sijaan että luettelisi nämä kaikki ja masentaisi tällä tavoin nuorta, tulisi kysyä mikä tätä itseään kiinnostaa ja poimia sitten vastauksesta mahdollisuudet. Tietysti eteen tulee niitä vastauksia, että ”emmä tiiä”, mutta silloinhan siitä otetaan yhdessä selvää. Mielestäni nuorten tulisi rohkeasti etsiä sitä omaa juttuaan ja kokeilla. Ei haittaa, vaikka ei heti osuisikaan siihen oikeaan. Minäkin käväisin lukiossa sekä palvelu aloilla, ennen kun löysin lopulta lapset ja nuoret ja nyt opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Jokunen tutuistani löysi juttunsa lukiosta ja sen jälkeisistä opinnoista, osa suorittaa kaksoistutkintoa, ja osa on lähtenyt ammatilliselle puolelle niin kuin minäkin. Yksi ei antanut kuulonsa häiritä, vaan lähti opiskelemaan musiikkia ja on edennyt opinnoissaan normaalisti. Realisti kannattaa olla, muttei pessimisti. Jos jokin juttu kiinnostaa, yrittämällä harvemmin menettää mitään.

Moni meistä pitää sanaa kuulovammainen loukkaavana ja pitääkin enemmän sanonnasta huonokuuloinen. Harva huonokuuloinen mieltää itseänsä vammaiseksi ja eihän huonokuuloiset olekaan kehityksellisesti poikkeavia. Vika on lähes sama kuin omistaisi silmälasit. Ei siitä oikeastaan ole edes montaa vuosikymmentä, kun nuorten keskuudessa ”rillipäille” on huudeltu haukkuja ja mietittiin, että tyttö tai poika olisi muuten ihan kiva seurustelukumppani, mutta kun sillä on rillit. No nykyisin silmälasit ovatkin jo lähes joka toisella vastaantulijalla. Jotkut käyttävät silmälaseja vaan muodin vuoksi! Kuulokojeet tuskin tulevat ikinä niin paljoa yleistymään kuin mitä silmälasit, mutta ainakin toivon mukaan ihmisten asenteet niitä kohtaan ovat samalla tavalla muuttumassa.

Seurustelusta puheen ollen, kumppanin etsiminen onkin aika iso asia itsenäistymisessä. Toisilla nuorilla niitä seurustelukavereita näkyy enemmän ja toisilla vähemmän. Huonokuuloiset löytävät aika useasti toisensa vertaisista käydessään jollain leirillä tai kurssilla, eikä se sinänsä ole mikään ihme. Itsellenihän näin ei ole käynyt, mutta luulen sen olevan vähän samantapaisista asioista kiinni, kuin mitä yleensäkin on uusia ihmisiä tavatessa. Kun toisella on myös huono kuulo, välttyy sen suuremmilta ihmettelyiltä asiaa koskien. Mitä olen kuullut, on joku tyttö joskus miettinyt että ”mitä jos mun kojeet alkaakin vinkua pussatessa? Pitäskö mun ottaa ne pois?”. Mutta toisaalta onko sitten parempi, jos ei kuule tai saa selvää mitä hempeää toinen sitten korvaan kuiskuttaa? Miete on aivan turha. Aivan samalla tavalla kuin muillekin ihmisille, pitäisi kuulostaan pystyä myös seurustelukumppanille kertomaan. Sitä paitsi, asia käy jossain vaiheessa kuitenkin ilmi. Jos joku on oikeasti kiinnostunut, hän ottaa asian oikein hyvin. Entä sitten lasten hankinta aikanaan? Tätä mietin itsekin pitkään. Huonokuuloisuus voi kuitenkin olla periytyvää. Onko oikein hankkia lapsia, kun tämä riski on olemassa? Tämä on näitä etiikan ja moraalin kysymyksiä, eli vaikeita. Itse kuitenkin päädyin tulokseen, että miksi ei olisi? Meillä nuorilla itsellämme on huono kuulo, joten tiedämme lapsen tulevan pärjäämään tässä maailmassa, oli hänellä normaali- tai huonokuulo. Me jopa pystymme antamaan lapsellemme mainiot eväät elämään kuulonsa kanssa, mikäli huonokuuloisuus lapselle periytyy. Pystymme hoitamaan lapsen siinä missä kuuleva vanhempi vaippapöksystä täysikasvuiseksi saakka. Huonokuulo on hyvin pieni ongelma jos verrataan ns. normaaleissa perheissä joskus esiintyviin ongelmiin, kuten masennus, alkoholismi, väkivalta. Lisäksi prosentuaalisesti huonokuuloisia syntyy loppujen lopuksi hyvin vähän, joten emme paljoa yhteiskuntaakaan rasita, vaan pikemminkin työllistämme ihmisiä järjestämään meille kuntoutusohjausta, kuulokojeiden ja apuvälineiden rakentamista ja sovittamista, leirejä, kursseja ja kaikenlaisia muita palveluita.

Niin, että onko siitä huonosta kuulosta haittaa? Se on meillä jokaisella itsellämme päätettävissä. Jos minulta kysytään, se on vahvuus.