tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kopolan viimeinen perhekurssi päivä 1

Viimeinen kurssi alkaa ja taas on luvassa huikea seikkailu! Mieltä hieman kaihertaa se, että tämä todellakin on Kopolan viimeinen perhekurssi. Mistäs hankit kesäksi ennää töitä? Täytyy miettiä muita töitä.

Mutta asiaan! Tänään saapui taas hieno joukko retkeilijöitä. Sisukkaita sieluja ja teräviä mieliä. Ensin hieman tutustuttiin ja pelailtiin yhdessä. Nyt porukka alkaa jo muistaa, ainakin sen oman ja vieruskaverin nimen. Polttopallostakin saimme kolme kovaa mestaria. Allu ja Toni saivat ottaa mittaa muksuista. Arvauksia kummat voittivat???
Saimme myös maistiaisen siitä, mitä voi tapahtua, jos kurssilaismuksut varastaisivat kurssikeskuksen johtajan sukkahousut. Sepitimme tarinan, että joku oli ne pöllinyt ja vihaiset poliisiohjaajat ottivat roistokurssilaisia kiinni. Kun kurssilainen oli saatu kiinni, hänet vietiin yhden ohjaajapoliisin kuulusteltavaksi. Kukaanhan ei tietenkään myöntänyt mitään. Sitten kun nämä muksupuksut ovat vielä niin ovelia, että käyvät pelastamassa kaverinsa kuulusteluista. Lopputuloksena oli se, että turvakameroista saatujen todisteiden valossa, syyllisiksi todettiinkin ohjaajat Allu ja Juli. He vieläpä yrittivät lavastaa viattoman Toni-ohjaajan piilottamalla ko. sukkahousut hänen huoneeseensa. Ja kaiken takana on yleensä nainen ja niin oli tälläkin kertaa. Koko jutun oli suunnitellut kersantti Katariina. Koko joukko saatiin vastuuseen ja johtaja sai sukkahousunsa. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Lopuksi vielä illan kruunaa HK-sininen ja mehu grillikatoksella nuotion ääressä ja sauna! Huomenna päästäänkin tutustumaan Ranskan kulttuuriin. Opimmeko kenties rakkauden ja keittiöalan yhteisen kielen vai törmäämmekö tuohon kuuluisaan rottaan, joka kohosi viemäreistä Ranskan arvostetuimmaksi kokiksi? Ken tietää....Siis Ken, ei Barbie!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti