Eräs mielipide Kopolasta

Olen ollut Kopolassa ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten; se on paljon aikaa, sillä en ole edes neljällä kymmenennellä. Sain alkueväiksi pohjan, jonka päälle olen rakentanut elämäni huonokuuloisena.

Kopolan remontointitarve yhdistettynä vähennettyihin kursseihin tuli minulle järkytyksenä. Ensireaktioni oli, että, "ei, ei missään tapauksessa". Myöhemmin tutustuin kuntokartoitus tutkimuksiin, keskustelin asiasta niin huonokuuloisten kuin rakennusalan ammattilaistenkin kanssa ja "saattohoito" alkoi.

Joskus on tapana hutkia ennen kuin tutkitaan. Niinpä halusin ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista: säätiö, yhtiöittäminen, kulut, tulot ja muuttuva yhteiskunta. Lähes kaikkiin kysymyksiin löysin vastauksen ja mielipiteeni selventyi.

Käytäntö on osoittanut, ettei huonokuuloisen lapsen tai nuoren identiteetti ole paikkaan sidottu. Me tapaamme toisiamme vapaa-ajalla, keskustelemme arjen haasteista, luomme ihmisuhteita ja tulemme upeiksi huonokuuloisiksi missä tahansa, missä meillä on toisemme.

Mielestäni on tärkeämpää turvata yhdessä olo kuin pitää kiinni materiasta, joka tarjoaa meille ainoastaan yöpaikan.

Remontin tarve ja kokonaisuus on iso. Mutta mitä meille sen jälkeen jäisi? Majoitustila luonnon keskeltä, jonka laina on suuri ja käyttöaste on pieni. Käyttäjinä olisivat ainoastaan virkistyskäyttäjät.

Tapahtumamme "Kopolan hautajaisissa" pidimme tunnin mittaisen muistotuokion, jossa alle kolmekymmentävuotiaat huonokuuloiset kertoivat tarinoita Kopolasta. Muistelmissa toistuivat samat asiat; elinikäiset ystävät, kommellukset ja kotiin viemiseksi pystyssä oleva pää. Ei sanaakaan rakennuksista tai järvimaisemasta. 

Ne ovat toisarvoisia, meille riittää toisemme :)

Muistelmia Kopolasta

Kopolasta on kaikilla hyviä kokemuksia. Kaikki ovat päässeet Kopolaan kuntoutusohjaajien kautta. Kopolassa on koettu monia rakkaustarinoita, monet ilot ja surut. Monet ovat käyneet lastenleireillä, viestintäkursseilla ja nuortenleireillä.

Tänä viikonloppuna monet ovat muistelleet vanhoja hetkiä ja miettineet, mitä kaikkea Kopolassa on tapahtunut vuosien varrella.

Matti: Itse tulin Kopolaan ensimmäistä kertaa lastenleirillä vuonna 2001. 13 vuoden jälkeen muistelee haikein mielin viimeistä Kopolan reissua. Itse olen käynyt lastenleireillä ja viestintäkursseilla monia kertoja ja Kopola ei siinä mielessä ole muuttunut paljoa. Kuitenkin on hienoa nähdä, että vanha tuttu paikka on pystyssä ja tulee aina hyvät muistot mieleen kun näkee jo pelkästään päärakennuksen. Kopolassa on tutustunut moniin hienoihin ihmisiin ja saanut tosi paljon mahtavaa vertaisseuraa. Huonokuuloisten nuorten porukasta on muodostunut itselle toinen perhe.

Johannes: Kopola merkitsee paljon, täällä kävin ensimmäiset leirit, tajusin, että myös muita samanlaisia huonokuuloisia ihmisiä kuin minä on olemassa. Kopolan maisemat ja täällä oleva vertaistuki ovat asioita jotka säilyvät aina mielessäni.

Tero: Eka kerta Kopolassa oli vuoden 2004 viestintäkurssilla, kurssi oli ikimuistoinen ja mahtava kokemus jolla tapasin jo monet nykyisetkin kaverit kuuloliiton parissa. Sittemmin olen käynyt Kopolassa moottorikorvien pikkujouluissa kolmisen kertaa. Muistot täältä ovat hyviä ja Kopola on myös paikkana hieno ympäristö.

Joonas: Olen ensimmäistä kertaa Kopolassa. Olin kuullut Kopolasta paljon hyvää. Halusin tulla tänne näkemään tämän paikan kun se nyt vielä on mahdollista ja viettämään yhteistä aikaa muiden ihanien ihmisten kanssa. Upea paikka ja hyvä seura on vertaistukea parhaimmillaan. On vaikea ymmärtää miksi nämä puitteet ja toiminta halutaan lakkauttaa.

Markus: Kopolasta on perheen kanssa vietettyjen kurssien jälkeen koettu monta kesän huipennusta viestintäkurssien ja lasten leirien muodossa. Yksinäiselle pienelle miehelle unohtumattomaksi paikan teki erityisesti mukavat ja kannustavat leirikaverit sekä ohjaajat paikan tarjotessa myös leikkeihin sekä muihin aktiviteetteihin loistavat kuvankauniit puitteet. Hauskaa nähdä tänäkin viikonloppuna ystäviä jopa sieltä ihan ensimmäiseltä Aku Ankka leiriltä lähtien.

Laura: Ensimmäistä kertaa kävin Kopolassa, kun veljeni oli lastenleirillä ja tulimme isäni kanssa häntä hakemaan. Halusin itse myös normaalikuuloisena kokea yhtä hauskoja juttuja, joista veljeni oli kertonut. Parin vuoden tauon jälkeen kuulin tästä mahdollisesti viimeisestä kerrasta Kopolassa ja oli tietty heti päästävä mukaan. Ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja kasvoja ja tietysti tutustua uusiin ihmisiin.

Super viikonloppu !

Marika: Ensimmäistä kertaa olen Kopolassa käynyt vuonna 2004 perhesopeutumisvalmennuskurssilla, jossa tapasin ihania uusia ystäviä. Nyt pitkän tauon jälkeen tulin täksi viikonlopuksi nauttimaan mahdollisesti viimeisen kerran Kopolan kauniista maisemista ja luonnosta. Tärkeintä viikonlopussa on ollut selvästi vertaistuki, sen saaminen ja omien kokemuksien jakaminen, sekä hauskanpito. Huonokuuloisten yhdessäolosta on tullut hyvin tärkeää, sekä koen huonokuuloiset toiseksi perheekseni, jossa voi jakaa ilot ja murheet. Luomukorvat eivät koskaan tule ymmärtämään, millaista on olla huonokuuloinen nuori. Tässä toisessa perheessä vallitsee yhteisöllisyys ja rakkaus, josta ei koskaan haluaisi luopua.

Lauantai päivä

Kirjoittajat: Toni, Joel, Johannes, Maiju, Jimmy, Eero ja Jenna

Keräännyimme vanhaan ja tuttuun puna-siipeen, turisemaan mukavia. Tämä koko reissu alkoi perjantaina kun kokoonnuimme tänne Kopolaan, siinä kuuden jälkeen. Sanni aloitti viikonloppumme avauspuheellaan ja nimikierroksella. Tämän jälkeen keräännyimme yhteiskuvaan, josta tuli todella hauska! Olemme onnellisia siitä että saimme näin paljon vanhoja tuttuja kasaan, viettämään laatuaikaa Kopolassa viimeistä kertaa. Kuvauksen jälkeen saimme roudattua tavarat omiin huoneisiimme ja sitten olikin jo saunanlämmityksen ja nuotion sytytyksen aika. Saimme syötyä maukkaat makkarat ja saunakin oli sitten jo sopivasti valmis. Aitassa oli jatkobileet ja moni valvoi aamun pikkutunneille saakka. Eli saapumispäivän aika oli nautiskeltu täysin rinnoin!

Lauantai aamuna keittiössä touhusivat Sanni ja Nina aamupalamme kimpussa, aamupala tarjoiltiin aamu 9 eteenpäin. Monen moista kulkijaa laahusti ruokalaan ja puuroa saivat vatsansa täyteen. Väsyneimmät heistä saivat aloittaa päivänsä kahvilla jotta jaksavat paremmin. Leipää ja mehua oli myöskin tarjolla. Siitä sitten aloitimme päivän ohjelmat, jaoimme porukan joukkeisiin ja aloimme kilpailemaan. Ensimmäisenä osuutena oli sukkamehuviesti joka on jo klassikoksi muodostunut leireillä. Tällä kertaa saimme ohjaajat kastettua oikein olan takaa! Toisena tehtävänä oli nopanheittoa. Ryhmä kerrallaan suoritti tehtävän, noppana toimi sellainen jakkaran kokoinen noppa. Noppa heitettiin ja ajanotto aloitettiin, täytyi saada numero 6 niin se joka numeron heitti, pääsi juomaan vettä. Ryhmän täytyi saada nopeasti juotua yksi kannullinen vettä. Ryhmäläiset jatkoivat heittämistä, jos seuraava ryhmäläinen heitti numeron 6 niin hän siirtyi juojan paikalle ja sama toistui kunnes kannu oli tyhjä. Se ryhmä joka suoritti tämän ajallisesti nopeiten, oli voittaja. Sitten lähes kaikki lähtivät kylille toreilemaan, osa autolla, jotkut Kopolan kämäsillä pyörillä ja loput apostolin kyydillä. Kopolaan piti ehtiä sitten kolmeksi takaisin, koska silloin starttasi seuraava ohjelma. Porukka jaettiin jälleen joukkueisiin. Kaksi joukkuetta ottivat mittelön ekstremeradalla, kolmas joukkue pääsivät vedenjuontikisaan. Ekstremeradassa ensimmäisessä osuudessa oli frisbeen heittoa, se piti saada heitettyä saaviin, tai edes osua siihen heittämällä. Tämän jälkeen frisbee piti palauttaa heittopaikalle. Seuraavana oli lasten petanque kuulien heitto renkaisiin. Kilpailijalla oli 4 eriväristä kuulaa, joita hän yritti heittää maassa oleviin renkaisiin siten että pallo jää renkaan sisälle. Jos hän onnistui siinä, keräsi hän pallot takaisin heittopaikalle ja jatkoi matkaa seuraavaan tehtävään. Eli lasten kiipeilytelineelle, hänen täytyi kiivetä köysiä telineen päälle ja jatkaa sen yli kiipeämällä toisella puolella olevalle tasanteelle, sai valita joko liukumäen tai portaat ja juosta sitten takaisin ryhmänsä luokse jotta seuraava ryhmäläinen pääsee jatkamaan radan seuraavaa kierrosta. Rata suoritettiin joukkueesta kilpailija kerrallaan. Vedenjuontikisassa 6 kilpailijaa asettuivat jonoon, tässä myös otettiin aikaa että kuka joukkueista on nopein. Aika kun aloitettiin ja ensimmäinen kilpailija juoksi nopeasti kilpailupaikalle, joi kertakäyttömukillisen vettä ja näytti että muki oli tyhjä, juoksi takaisin paikalleen jotta seuraava pääsee jatkamaan suorituspaikalle.

Ja kun kilpailut olivat ohi, istuimme porukalla keskelle Kopolan pihaa nauttimaan hyvästä kelistä ja seurasta. Siinä tuoksinnassa rupesimme muodostamaan tarinoita sana kerrallaan. Joku aloitti tarinan ”Olipa kerran” ja seuraava jatkoi tarinaa yhdellä sanalla, ja seuraava seuraavalla. Sitten muutettiin leikkiä siten että yksi sanoi jonkun sanan ja seuraava joutui keksimään siihen yhdssanan. Esimerkiksi ”korva” ja toinen keksi siihen venytys”korva”koru. Tämän jälkeen pojat innostuivat ottamaan tikanheitto-mittelön. Tikanheittoon osallistuvat heittivät kierroksen jokainen kerrallaan ja se joka heitti pienimmän luvun, putosi seuraavalta kierrokselta pois. Tässä samassa Joel, Josse ja Veera valittiin ryhmiensä johtajaksi ja he saivat valita henkilöitä ryhmäänsä. Syy ryhmille oli se että jokainen ryhmä saa luoda blogi-tekstin ja me saimme tämän aloittaa ensimmäisenä. Kesken kirjoituksemme, alkoi punas

iiven luentosalissa koko porukalle Kopolan hautajaisten kohokohta, Muisteluhetki. Istuimme keskelle salia rinkiin, jokainen kerrallaan sai kertoa itsestään, muistoistaan Kopolasta ja syyn sille miksi juuri nyt on täällä meidän kanssa viimeistä kertaa. Tämä hetki oli todella lämmin, haikea ja kosketti jokaista joka täällä on.

Terveisiä Kopolasta!

Perjantai iltana nuoret huonokuuloiset saapuivat Kuhmoisiin hautaamaan Kopolan kurssikeskuksen. Vaikka kyseessä onkin mahdolliset jäähyväiset, sikäli mikäli Kopola saadaan suunnitelmien mukaan myytyä, on tapahtuma kaikkea muuta kun surullinen. Ilta kului rennoissa merkeissä uusiin ihmisiin tutustuessa ja vanhojen tuttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Saunottiin, uitiin, grillailtiin ja laulettiin. Tänään osallistujat saavat kokea kaamean herätyksen, kun starttaamme päivän leirimeiningillä. Joidenkin unet kun jäivät vähäisemmiksi kuin toisten. Illemmalla kokoonnutaan myös pitämään muistotuokio ja näitä nuorten muistelmia kootaan mahdollisesti myöhemmin myös tänne blogiin.

Onko sinulla hyviä muistoja Kopolasta? Kerro ne meille, eli jätä jälki kommenttikenttään!